Maaliskuun auringon kurkistellessa terassin kaiteen läpi istun laiskana, kirjaimellisesti ottamassa aurinkoa ja nauttimassa sen lämmöstä. Uskomaton päivä maaliskuussa, istun lyhythihaisessa T-paidassa ja shortseissa ja silti on kuuma - maaliskuussa! Ihan hulluja lämpölukemia ympäri Norjaa. Samaan aikaan luen, että Suomessa olisi +4 - +5 astetta sadetta ja räntää ja vielä luntakin melkoisesti. Samalla olen pessimisti, pelkään että meillekin voi tulla vielä ikävä yllätys takatalven tai ainakin hyvin kylmän kauden muodossa. Näin lämpimät päivät ovat minusta lähes luonnottomia maaliskuussa, minkä tilastotkin osoittavat, päivittäin on Norjassa rikottu entisiä maaliskuun lämpöennätyksiä! Samalla kun nautin näistä ihanista päivistä ihmettelen, mihin luonto oikein on menossa.
Saan samaan aikaan myös yllätyksiä kotipiirissä: Huomasin taas kerran, että eräässä hieman syrjään laittamassani edellisvuotisessa amarylliksessä oli hieman kuihtuneiden lehtien keskeltä noussut uusia ja ihan salaa myöskin kukkavarsi. Nostin amarylliksen esiin ja parempaan valoon, ja aivan oikein, se on työntänyt ihan itsekseen ja poisunohtuneena komean kukkavarren, josta pikkuhiljaa on avautunut kolme suurta valkoista kukkaa! Lisäksi se on kehittänyt yhden sivusipulin, ja saattaa tulla vielä toinenkin uusista lehdistä päätellen.
Samaan aikaan sisään maljakkoon viime postauksessa ottamani keltaisen kevätpensaan oksat ovat nopeasti avanneet kukkasilmujaan. Ne vilkkuvat iloisen keltaisina keittiön pöydällä.
Samaan aikaan sisään maljakkoon viime postauksessa ottamani keltaisen kevätpensaan oksat ovat nopeasti avanneet kukkasilmujaan. Ne vilkkuvat iloisen keltaisina keittiön pöydällä.
Mutta mitä sitten löysinkään: Kellariin poissiirretyt edellisvuotiset jouluhyasintin sipulit, joita tosin olen silloin tällöin kastellut, ja jotka olin ajatellut istuttaa tänä keväänä aikaisin maahan, kun istuttaminen syksyllä unohtui, ovatkin tehneet huomaamattani nuppuvarret ja nyt oli jo kaksi kukkavartta aukeamassa, ja kolmas tulossa. Otin nekin esille keittiöön tuoksumaan keltaisten viereen. Nyt meillä siis kukkivat kevät- ja joulukukat vierekkäin!
Edellispostauksen joulukaktus on myöskin muuttunut aivan kevät- eli pääsiäiskaktukseksi ja työntää lisää nuppuja entisten auetessa kovaa vauhtia.
Edellispostauksen joulukaktus on myöskin muuttunut aivan kevät- eli pääsiäiskaktukseksi ja työntää lisää nuppuja entisten auetessa kovaa vauhtia. 
Kylvämistäni siemenistä on kovaa vauhtia työntymässä taimia, tomaatit hieman hitaammin kuin kukkien taimet, mutta nekin ovat jo tulossa. Tässä on tulossa keltaisia tageteja (samettikukkia suomeksi?).
Kierros ulkona puutarhassa myös hämmästytti! Kirjoitin jokin aika sitten, ettei perhosille vielä löydy kukkia. Mutta kuinka ollakaan, nyt löysin jo Kaukaasian lemmikkejä vai minkä nimisiä nämä siniset nyt suomeksi ovatkaan - olen unohtanut - kukkimassa parissakin paikassa. Lisäksi on auennut useampia aikaisia pieniä keltaisia krookuksia, suurikukkaisemmat tulevat vasta hieman myöhemmin.
Ja toissapäivänä jo, yllätyksekseni löytyi jopa kaksi tällaista. Eilen kurkistaessani, oli vielä useampiakin nuppuja avautunut! En muista koskaan aikaisemmin löytäneeni valkovuokkoja kukassa maaliskuussa! Mutta miten käykään kesän kun kaikki lajit kehittyvät ja alkavat kukkimaan näin aikaisin. Onko luonto ja kesä valmis syksyn tuloon jo heinäkuussa, vai kukkivatko kasvit uudemman kerran? Niin on muutaman kerran käynyt meillä Rhododenronin, kun nuppuja on lämpiminä syksyinä alkanut aukeamaan uudelleen jo syyskuussa.
Sammalkin on työntämässä rehevänä uutta kasvua.
Pensaatkin ovat alkaneet jo työntämään pieniä lehtiä ja syreenienkin paisuneet silmut ovat sen näköisiä kuin voisivat kohta räjähtää auki.
En voi muuta kuin ihmetellä kaikkea kasvua ja näitä lämpimiä ihania päiviä ja nautin niistä, samalla kun taustalla on huoli globaalisesta kehityksestä. Yritän kuitenkin toistaiseksi lohduttautua sillä, että ehkä tämä kehitys kuitenkin on niin pitkän aikavälin aaltoviivaa, että meidän aikamme mittaukset eivät kuitenkaan välttämättä selitä kaikkea. Ja toisaalta, kaksi edellistä talveammehan taas olivat erityisen ankaria ja runsaslumisia, eivätkä kesät kuitenkaan mitenkään erityisen lämpimiä Norjassa (Suomessa taas kylläkin ne olivat tosi upeita ja kuumia). Vai ovatko nämä ajatukset vain vääriä, ja lohdutuksen etsimistä omiin ajatuksiini luonnon puolesta?
Kierros ulkona puutarhassa myös hämmästytti! Kirjoitin jokin aika sitten, ettei perhosille vielä löydy kukkia. Mutta kuinka ollakaan, nyt löysin jo Kaukaasian lemmikkejä vai minkä nimisiä nämä siniset nyt suomeksi ovatkaan - olen unohtanut - kukkimassa parissakin paikassa. Lisäksi on auennut useampia aikaisia pieniä keltaisia krookuksia, suurikukkaisemmat tulevat vasta hieman myöhemmin.
Ja toissapäivänä jo, yllätyksekseni löytyi jopa kaksi tällaista. Eilen kurkistaessani, oli vielä useampiakin nuppuja avautunut! En muista koskaan aikaisemmin löytäneeni valkovuokkoja kukassa maaliskuussa! Mutta miten käykään kesän kun kaikki lajit kehittyvät ja alkavat kukkimaan näin aikaisin. Onko luonto ja kesä valmis syksyn tuloon jo heinäkuussa, vai kukkivatko kasvit uudemman kerran? Niin on muutaman kerran käynyt meillä Rhododenronin, kun nuppuja on lämpiminä syksyinä alkanut aukeamaan uudelleen jo syyskuussa.
Sammalkin on työntämässä rehevänä uutta kasvua.
Pensaatkin ovat alkaneet jo työntämään pieniä lehtiä ja syreenienkin paisuneet silmut ovat sen näköisiä kuin voisivat kohta räjähtää auki.
En voi muuta kuin ihmetellä kaikkea kasvua ja näitä lämpimiä ihania päiviä ja nautin niistä, samalla kun taustalla on huoli globaalisesta kehityksestä. Yritän kuitenkin toistaiseksi lohduttautua sillä, että ehkä tämä kehitys kuitenkin on niin pitkän aikavälin aaltoviivaa, että meidän aikamme mittaukset eivät kuitenkaan välttämättä selitä kaikkea. Ja toisaalta, kaksi edellistä talveammehan taas olivat erityisen ankaria ja runsaslumisia, eivätkä kesät kuitenkaan mitenkään erityisen lämpimiä Norjassa (Suomessa taas kylläkin ne olivat tosi upeita ja kuumia). Vai ovatko nämä ajatukset vain vääriä, ja lohdutuksen etsimistä omiin ajatuksiini luonnon puolesta?Näissä mietteissä, auringosta kuitenkin nauttien, ja tervehtien,
Rosmariini
Kevät tulee sisälläkin, vaikka en ymmärrä mitä varten joulukaktus kukkii nyt pääsiäisen edellä, sen sijaan että olisi tehnyt kukat jouluksi niin kuin kunnon joulukaktuksen kuuluu!
Sen sijaan on kiva nähdä että ikävistä pienistä multapurkeistakin sentään alkaa työntymään pienen pieniä vihreitä ja hentoja naruja, joista pitäisi pikkuhiljaa tulla tomaatin taimia (olen tietysti niiden suhteen kauheasti myöhässä) sekä erilaisia kukkien taimia, jotka vaativat esikylvön sisällä. Ajattelin tänä vu0nna yrittää kylvää hieman taimia itsekin, sen sijaan että ostan kaikki kesäkukat valmiina. Kun olen nyt enemmän kotona, niin toivon, että saan aikaiseksi myös hoitaa taimia ja kukkia hieman tunnollisemmin, niin että ehkä meillä pihassa kukkii tulevana kesänä hieman runsaammin kuin viime kesänä.
Olen taitellut pari oksaa kevään keltaisesta kukkijasta maljakkoon, silmuja jo on, kohta varmaan aukeaa pari kukkaakin keittiötä piristämään. Maljakko on eräs suosikeistani, vaikkei olekaan kovin suuri, mutta siinä on ihanan hempeä vaaleanpunainen väri ja poimuinen suuaukko, minusta todella söpö ja juuri kevään kukkiin sopiva.
Nerjan kaupungin lisäksi, missä varsinaisesti asuimme, teimme myös retkiä ympäristöön. Kaupungissa asuessamme emme olisi autoa tarvinneet kun rannatkin olivat kävelymatkan päässä, mutta olimme vuokranneet sen kuitenkin nimenomaan voidaksemme käydä tutustumassa erinäisiin kohteisiin ympäristössä. Yksi niistä oli Frigiliana, pienen pieni vitivalkoinen (niin kuin useimmat!) kaupunki vuorenrinteellä vain muutamien kilometrien päässä Nerjan keskustasta. Eräs kolleegani töistä oli Nerjassa käydessään polkenut sinne ylös vuokratulla polkupyörällä, mutta totesi hyvästä kunnostaan huolimatta, että se oli melko raskas reissu kun koko matka sinne oli pelkkää ylämäkeä. Minä kun en juurikaan urheilua tai treenejä harrasta golfia lukuunottamatta, olisin varmaan nuukahtanut tien viereen jo parin sadan metrin kuluttua, varsinkin kun lämpömittari jatkuvasti osoitti 25-32 astetta päivisin. Frigiliana oli tosi kaunis pieni vuoristokaupunki, kapeine kiemurtelevine kujineen ja portaineen, koristeelisine taloineen ja kukkineen, ja ylhäältä vuorelta avautui hienoja näköaloja. 
Keskustorin kahvila, vieressä myös linja-autoasema, sekä torikauppa, jotka eivät näy kuvassa.
Katuviemäreiden kannetkin olivat koriteltuja. Olen saanut omituisen vimman kuvata näitä eri kaupungeissa käydessäni (katso esim. postausta Madridista)!
Jonkin verran vihreänsinisiä ja ruskeanpunertavia ja lilanvärejä löytyi tästäkin luolasta, mutta etupäässä täällä vaikutuksen tekivät korkeudet ja tippukivien suuruudet. 
Pisin retkemme Nerjasta ulottui Gibraltarlle ja paluumatkalla Rondan kaupunkiin. Jälkimmäisestä kuvia vielä omassa postauksessaan, mutta tässä Gibraltar!
Tuo ulommainen niemennokka ja Iso-Britannian omistuksessa oleva omituinen kallionkieleke, jolta hyvällä ilmalla saattaa nähdä Afrikkaan Marokon pohjoisrantaan. Meillä oli suhteellisen hyvä ilma, mutta hieman utuinen. Saatoimme erottaa jotakin kaukana taivaanrannassa, mutta oli vaikea sanoa oliko se nyt sitten se Afrikan ranta vai jotakin muuta. Olimme harkinneet jopa ottaa lautan sinne, mutta matkan pituuden takia sekä maitse että meritse se olisi vaatinut vielä yöpymisen joko Tangerissa tai Gibraltarilla, jotta olisimme voineet yhdistää tähän Rondalla käynninkin, ja tullut näin ollen myös huomattavasti kalliimmaksi. Siksi päätimme unohtaa Marokon puolella piipahtamisen tällä kertaa! Gibraltarilla on erikoista tuo erikoinen kalliomuodostelma näköaloineen ja tietenkin ne apinat, jotka täällä asustavat ja liikkuvat vapaina. Niiden syöttäminen on tietääkseni kiellettyä, mutta ne ovat oppineet kerjäämään, pysäyttävät ylös vuorelle ajavia autoja ja siellä ylhäällä liikkuvia turistejakin ja odottavat tietenkin makupaloja niitä kuvattaessa. Eräässä käytävässä ollessani yksin kuvaamassa, tulla möngersi tämä synkkäilmeinen vaari minua vastaan, ja tunsin että sain vastuttamattoman halun vain perääntyä kunnes tulin leveämmälle avonaiselle kattotasanteelle, missä apina sitten minusta piittaamatta ja hyvin määrätietoisesti hyppäsi lasikaton päälle ja vaelsi ylöspäin...
....kunnes sitten asettui mielenosoituksellisesti sen aivan viimeisimmälle nurkalle, valtava pudotus suoraan alapuolellaan, murjottamaan ja hievahtamatta tuijottamaan kaukaisuuteen. Olikohan sitä jotenkin verisesti loukattu lauman taholta, vai halusiko se vain ylimielisesti osoittaa vaivaiselle, alla avautuvaa tyhjyyttä arastelevalle turistille, kuka on kuka näissä korkeuksissa!? Korkeuseroista ja rinteen jyrkkyydestä saa käsityksen ylempänä ensimmäisestä Gibraltarin kalliosta otetusta kuvasta sekä tässä alla olevasta kuvasta, kun katsoo kuinka pieniltä rakennukset näyttävät suoraan alapuolella. Taustalla oleva kaupunki on Espanjaa ja sen ja Gibraltarin välissä kulkee kiitorata, jonka jouduimme ylittämään päästäksemme Gibraltariin ja sieltä pois. Kun lentokone ole laskeutumassa, niin jouduimme kauniisti odottamaan, että se ohitti meidät kiitoradalla, ennen kuin saatoimme kävellä sen poikki takaisiin Espanjaan. 
