"Hyvät ystävät ja kylän miehet"!
Olen toivoto tapaus. Kuvamäärä oli mahtava meidän tunturimatkaltamme ja sen mukaisesti on niiden seulominen ja parhaiden poimiminen tuottanut suuria vaikeuksia. Olen yrittänyt karsia ja karsia, mutta lopultakin tästä tuli tällainen maratoni, jonka toivon teidän jaksavan juosta läpi,
ja jollei - niin hypätkää sitten reippaasti yli!
Kun lähdimme matkaan suuntanamme Koldedalen, tunturitie, joka johtaa Tyinholmenista kansallispuistoon, oli aamu aurinkoinen vaikka hieman viileä Beitostölenissä, missä asuimme.
Kun tulimme länsipuolelle Slettefjelleä, Vangin kuntaan, paistoi aurinko yhä ja taivas oli sininen Grindafjellin takana, mutta toisessa suunnassa: Gjendisfjellin takana uhkasivat synkät pilvet ja ihmettelimme voimmeko lainkaan lähteä tunturiin kävelemään. Vangsmjösassa velloivat valkoharjaiset aallot tuulen ajamana, suuremmat mitä muistamme siellä nähneemme. Päätimme kuitenkin jatkaa Tyin'in risteykseen saakka ja harkita siellä uudelleen.
Matkallamme jouduimme tietyön uhreiksi. Huonoimmin järjestetty tietyö mitä olemme Norjassa nähneet: ei minkäänlaista liikenneohjausta, ei valoja ei henkilöohjausta, ei tietoa mistä kohden pitäisi ajaa, jotta uskalsi ohittaa koko ajan liikehtivät suuret koneet, ja tien pohja oli nähtävästi jätetty yksityisautoilijoiden tasoitettavasti ensi vaiheessaan. Auto hyppi ja pomppi aivan mahdottomasti, eivätkä suuret terävät kivenmurikat varmaankaan olleet renkaiden parhaaksi ei liioin iskunvaimentimille. Väliin oli jäljellä tiessä suuria kuoppiakin, joista tietenkään ei tässä vaiheessa ollut mitään varoituksia. Tietyötä tuntui jatkuvan kilometrikaupalla ja aikaa kului, koska vauhti oli pidettävä hyvin alhaisena. Päätimme, että kunhan selviämme tästä eroon, niin emme ainakaan palaisi samaa tietä takaisin.
Pilvet nousivat hiukan ja iloksemme huomasimme, että täällä näkyi myös maastossa enemmän värejä kuin oli ollut Vang'in ympäristössä ja Beitostölenin puolella.
Vesi näytti jännittävän turkoosin siniseltä maaston punaruskeaa väristystä vasten!Ilmassa oli kosteutta ja aika ajoin hienon hienoa sumusadett, en tiedä sekö vai ehkä aikaisempi sade, joka oli muodostanut nämä kauniit vesihelmet värikkäille lehdille.
Mikke oli matkassa mukana ja nautti täysin siemauksin saadessaan juosta vapaana tunturissa mielen määJa minä tietenkin kuljin nokka maassa ja kuvasin erikoisia kasveja ja värejä. Tätä erikoisen näköistä jäkälää kasvoi siellä täällä lähestyessämme kansallispuiton aluetta. Pieni vieressä kasvavatunturikoivu antoi väriä "villakasalle".
Pienempiä ja suurempia puroja ja koskia näkyi ympäri rinteillä. Ja pienet tulenlieskat, hehkuivat siellä täällä erilaiset pienet pensaat, ja ruohot sekä tunturikoivut punaisina ja oranssisina...
...vuorten kylmää ensilumen harmaan valkeaa väriä vasten.
Löysimme yllättävän paljon kreklingejä ja mustikoita, aivan hyviä vielä. Kreklingit ovat täynnä pieniä siemeniä eikä niissä sinällään ole juuri syömistä, mutta niissä on hyvä maku ja niitä on kiva imeskellä tunturilla kulkiessa. Melkein teki mieli mieli myös poimia mustikoita ja puolukoitakin mukaan, molemmat olivat suuria ja hÿvän värisiä.
Kaksi huippua, pieni paljas lähellä ja suuri, kaukainen ja luminen.
Suuri koski kuohuineen kansallispuiston alueella.
Miken riemua - tässä vauhdissa eivät lätäkötkään pidättele!
Rakastan näitä tuntureiden pehmeitä väriskaaloja, maustettuna veden ja taivaan sinisellä. Aurinko paistoi jälleen, kun palasimme Tyinholmeniin, jossa muuten voi sekä majoittua kuin myös saada ruokaakin!
MAALI! Jaksoitteko tänne asti? Hyvä sitten, kuten todettu tunturikuvia olisi ollut paljon lisää, mutta ehkäpä ensi kerralla kuitenkin jotakin muuta, ehkä aurinkoa, hiekkaa, ja merta...?!!Ja kohtahan on jo joulukin taas tulossa, vaikka minusta kyllä monet liikkeet ovat ottaneet taas varaslähdön, tänään on lokakuun viimeinen päivä, mutta jo lähes pari viikkoa sitten näin monessa paikassa joulukuusen koristeita otetun esille. Kyllä minusta voisi odotella edes marraksuun kolmannelle viikolle, ennen kuin joulusta aletaan hössöttää, niin mukavaa aikaa kuin joulu onkin.
Hyvää loppusyksyä ja mahdollisesti pian talven alkua kaikille!
Rosmariini
Fredrikstadin lauantaikirpparilla ihastuin tähän englantlaiseen pieneen korulippaaseen. Pidän kovasti tinaesineistä, mutta luulen kyllä kannen sisäpuolesta päätellen, että tämä on jotain muuta metallia, mutta aika painava se on. Alemmassa kuvassa toinen yksinkertaisempi ja todellakin tinainen rasia. Siinä on vuorostaan sininen samettivuoraus ja koristuksestaan huolimatta on jotenkin paljon eleettömämpi, mutta siinä rasiassa juuri se minua puhuttelee.
Ostin mökillä kesälomalla pari vaaleanpunaista pelargoniaa ja otin ne lopuksi mukaan kotiinkin, kun ne olivat niin kauniit. Ajattelin säästää yli talven ensi kesään, jos onnistun. Kukinta vaikutti jo menneen lähes ohi. Mutta sitten pikkuhiljaa täällä kotona alkoivat tehdä lisää nuppuja ja sitten nostin ne sisään sateilta suojaan. Tässä yläkuvassa ne ovat juuri alkaneet aukomaan uusia nuppuja. Vasemman puoleinen löysi paikan hauskassa kuparipadassa, jonka myös löysin Fredristadin torilta. Oikeanpuoleinen on asettunut sinikuvioiseen keramiikkaruukkuun, jonka löysin Mariefredin kadun pikkukaupasta. Taustalla sisareltani kerran joululahjaksi saamani pitsimäinen kynttilälyhty.
Oltuaan pari viikkoa sisäoloissa alkoivat pelargoniat kukkia vain lisää. Seurakseen ne saivat myös sateelta pakoon sisään otetun pienen sinikellon. Oikealla maitokannun takana rehottaa minttu. Maitokannu, vanha sellainen, oli pakko saada (Fredrikstadin torilta) siitä nostalgisesta syystä, että olen pahoilla mielin muistellut jo vuosia, että minun piti heittää aikanaan vastaavanlainen roskalaatikkoon, kun vanhempien kotia aikanaan tyhjennettäessä ei sille löytynyt enää mitään rakoa muuttoautossa.
Terveisin,
