maanantai 10. lokakuuta 2011

Valittuja paloja tunturista - Some pix from the mountains

Hei ystävät!



Tässä ajan puutteen vuoksi hyvin pieni ja nopeasti poimittu kovakooste tämän syksyn tunturimatkaltamme Valdresiin. Tämä on siis vain esimakua, - kun saan enemmän aikaa postaan hieman "painavamman" jutun (tai kaksi?!) koko reissusta. Aloitimme joka tapauksessa Beitostølenistä, missä aamu oli näin aurinkoinen (yläkuva), mutta kaukaisuudessa saatoimme aavistaa ensi lumen laskeutuneen korkeimmille tuntureille. Päivän mittaan ilma vaihteli moneen kertaan auringosta sumusateeseen, mutta onneksi sade ei koskaan kestänytalign="justify">kovin pitkään, niin että saatoimme aika ajoin saada hyviäkin kuvia. Reitti kulki yli Slettefjellenin Länsi-Slidreen, Tyin-risteykseen, Tyinholmeniin ja sieltä kävelytietä Koldedaleniin aina luonnonpuistoon saakka. Paluumatkalla pistäydyimme myös Eidsbugardeniin. Tänä vuonna jatkuvista sateista ja suhteellisen lämpimästä syksystä johtuen ei ruska ollut kovin värikäs, mutta nautimme kuitenkin luonnon kauneudesta. Toivottavasti näistä on iloa teidänkin silmillenne!




Tervehtien,



Rosmariini


















1 kommentti: