Muisto vain... - Just a memory

Hei ystävät! Näin se on, joulu on muisto vain. Yllä kuusemme riisuttuna, vieläkin kauniina, tuuheana ja vihreänä, vaikka oksat alkoivat jo painumaan hieman maata kohden. Jäjellä koristeista enää kynttiläketju ja tähti. Tosiasiassa kuusen riisuminen meillä tapahtui jo viikko sitten, samoin suurimman osan joulukoristeiden poispakkaamisesta, mutta aivan viimeiset jouluvalot, verhot ja jotkut pienet koristeet poistettiin "pahan Nuutin" matkaan.

Joulukoristeita pakatessani, pysähdyin katselemaan ja muistelemaan, mistä ja miten mikin oli tullut. Meillä on aina lastemme lapsuudesta alkaen ollut kaksi joulukuusta, yksi suuri ja yksi pieni, jonka lapset koristelevat. Tapa sai alkunsa siitä, että edellisessä talossamme oli olohuone yläkerrassa ja suuri kuusi siellä, mutta kaipasimme joulutunnelmaa alakerran keittiöönkin ja niin hankimme portaiden alla olevaan syvennykseen pöydän päälle "lasten kuusen". Tapa jatkui vaikka nykyisessä asunnossamme on suuri olohuone alakerrassa, niin lasten kuusi on mukana, mutta nyt sitoijettuna alaeteiseen, mistä se näkyy ulkoportaillekin eteisen ikkunan läpi ja myös olohuoneeseen lasiovien läpi. Yhä edelleen lapset viettävät joulua kotona, vaikka ovat välillä muualla opiskelemassa ja asumassa, mutta tultuaan kotiin aaton attona, he yhdessä edelleen koristelevat "lasten kuusen", joka myös vuosien mukana on jonkin verran kasvanut korkeutta, kun se nyt seisoo eteisessä lattialla, eikä enää pöydän päällä. Lasten kuusen koristelu on aina hurjaa, kaikki kelpaa ja sitä koristellaan lähes niin kauan kuin koristeita löytyy, pisteenä i:n päällä ovat pienet värilliset valot. Mutta joka vuosi se silti eteisen hämärässä näyttää yhtä kauniilta. Niin meistä näyttää suuri kuusikin, vaikka sitäkään ei koristella millään tyylillä, trendeillä, tai minkään sääntöjen mukaan. Se on enemmänkin muistojen kuusi, niinkuin oikeastaan lastenkin kuusi. Tässä muutamia muistoja.

Yllä olevat vanerilevystä sahatut punaisiksi maalatut "joulusynbolit" lähetti minulle kerran joulukirjeessään hyvä ystävättäreni, kun olin jo muuttanut Suomesta pois. Ne ovat yksinkertaisia ja hauskoja ja lämmittivät mieltäni. Koska ne olivat myöhemmin myös lasten mieleen ja ovat melko pienikokoisia, niin ne löysivät sitten tiensä lasten kuuseen.

Nämä tontut ovat lasten tekemiä koulussa tai partiossa, en enää muista. Toinen villalangoista ja toinen helmistä. Nämä roikkuvat joka vuosi edelleen lasten kuusessa.

Nämä erikoiset joulukuusen sydämet (taskut) ovat pieniä, vain noin 7x8 cm suuria ja ne on laitettu lasten kuusta varten, mutta arvatkaapa kuka ne on laittanut, leikannut ja näperrellyt kasaan?! Ei ei, ei allekirjoittanut, vaan mies suurilla sormillaan, kuinka hän siinä onnistui, ei hän itsekään sitä ymmärrä. Kaikkein ylpein hän onkin tuosta keltavihreästä vasemmassa reunassa, mutta sanookin, ettei hänellä varmaan mitenkään enää olisi kärsivällisyyttä saada sitä tehdyksi!

Hieman helpompaa olikin sitten väsätä nämä samantapaiset sydämet suurta kuusta varten.

Näiden koko on n. 12x13 cm. Kaikki joulutaskut tai -sydämet, miten niitä nyt sitten nimitetäänkin ovat nyt jo yli 20 vuotta vanhoja, mutta vielä ehjiä ja käytössä joka joulu.

Tämän hieman erikoisen suurikätisen tontun on tytär laittanut n. 12 vuotiaana kunnan kustantamassa koulun jälkeisessä iltapäiväkerhossa. Sekin on nyt jo n- 13 vuotta vanha ja koristaa meillä joulun aikaan keittiötä, havuköynnösten ja punaisten omenoiden kanssa keittiön uunin höyrykuvun reunalla.

Yllä kaksi aarretta ja vanhusta. Ylinnä hopeanvärinen joulukuusen käpy appivanhempien kotoa. Ikä varmaankin n. 50-60 vuotta. Alinna pieni lintu omasta lapsuudenkodistani. Linnun vihreä pyrstö on lähes loppuun kulunut, mutta lintu löytää tiensä silti joka vuosi kuuseemme - muistojen kuuseen - en raski jättää sitä pois. tälläkin koristeella on tietääkseni kunnioitettavat 60 vuotta niskassaan.

Yllä ja alla joulukukkiamme. Hyasintit ovat "must", niiden tuoksu kuuluu ehdottomasti jouluun ja niiden tuoksun muistan aivan nuoresta iästä alkaen. Muuten meillä on monien vuosien ajan jo ollut joulutähtiä, mutta viime vuosina olen alkanut ostamaan myös joko punaisia tai valkoisia amarylliksiä. Muutaman kerran olen onnistunut säilyttämään ne elossa ja saanut kukkimaan uudelleenkin. Tänäkin vuonna ostin valkisen kaksivartisen amarylliksen,

mutta kun odotin sen alkavan kukkimaan jo ennen joulua, niin se vain kasvoi ja kasvoi ja kasvoi pituutta, n. 60 senttiseksi! Se oli pakko tukea koko varran pituudelta kun suuret ja painakat kukkakellot lopulta aukesivat, 4 kummassakin varressa. Samaan aikaan kasvoi myös kolmas kukkavarsi ylös. Tätä kirjoittaessani ovat ensimmäiset kukkavarret poikkaistu pois, parhaan kukinnan jo mentyä ohi, mutta nyt on tuo kolmas varsi avannut myös kukkansa, kaksi kelloa. Siinä on kolmaskin nuppu, mutta se on kovin pieni, ja epäilen, ettei se jaksa enää aueta.

Suurin ihmeeni oli kuitenkin tänä jouluna n. 2 vuotta vanha orkideani (kuva tämän postauksen alussa), joka on näyttänyt melko surkealta ja jököttävältä erään ikkunan nurkkauksessa, kunnes äkkiä myöhäissyksyllä huomasin sen kasvattaneen uuden kukkavarren. Ilokseni se avasi ensimmäiset kukat juuri pari päivää ennen aattoa ja nyt ovat kaikki kaksihaaraisen kukkalatvan yhdeksän kukkaa avoinna - ja varmaan jatkaa ilahduttamistani vielä kauan.

Kun joulu on jo poissa, sytytän kynttilän sisareltani kerran jouluksi saamaani lyhtyyn ja katselen punaista joulutähteä, joka lyhdyn valossa heittää kuvajaisensa ikkunalasiin. Nyt on hyvä lukea vielä kerran joulukortitkin läpi - ja sitten on tämäkin joulu vain muisto muiden joukossa.