Kuten olen monta kertaa todennut, olen myöhäinen. Nyt vasta laitan esille kuvia viimeiseltä reissultamme tuntureille Valdresissa. Tämä matka tapahtui sen jälkeen kun olimme viettäneet mieheni sisarentyttären häitä ja samalla pientä lomaa Vesterålissa ja Lofooteilla, missä olimme elokuun lopussa. Valdresiin taas lähdimme syyskuun loppupuolella siinä toivossa, että saamma hiukan ihailla syysväritystä - ja olihan sitä silmän iloksi aivan tarpeeks. Tosin ilmat eivät olleet ihan kaikkein parhaimmat, tosin eivät huonoimmatkaan. Tässä hieman kuvasatoa. Lisääkin on vielä tulossa.
Pienen sadekuuron jälkeen...
pisarat kilmmeltävät helminä punaisilla ja lilavärisillä lehdillä
Kreglingejä, mustikan näköisiä, joissa ei juurkaan syötävää, koska sisältävät paljon siemeniä, mutta maku on ihan hyvä. Joten niitä tulee kyllä imeskeltyä tunturilla kulkiessa, mutta sitten voi loput hyvällä omallatunnolla sylkeä pois.
Aina jossakin ilmestyy suuria vuohilaumoja näköpiiriin. Nämä laidunsivat aivan tien varressa ja uteliaina piirittivät automme heti kun olimme pysähtyneet ottamaan kuvia. Odottivat tietysti makupaljojakin. Nekin antavat oman värinsä tuntureille!
Mustikanvarvut olivat ihanan punaisia!
Maisemaa Beitostølenin ja Slettefellenin väliltä, Olevatn'ille päin.
Lisää mehevännäköisiä kreklingejä.
Koirat viihtyivät hyvin tunturissa ja saivat juosta vapaana kun muita ihmisiä tai eläimiä ei ollut näköpiirissä.
Slettefjellenin "vardeja", kivimerkkejä. Näillä oli aikanaan tärkeä tehtävä toimia tiennäyttäjinä talvikeleillä tunturien yli. Nykyään ne ovat vain turistien ja muiden kulkijoiden keräämiä ja käynneistään euistoksi jättämiään "signatureja".
Tässä vaiheessa alkoivat pilvet uhkaavasti kerääntyä päämme päälle, ja pelkäsimme saavamme kaatosateen niskaamme Slettefjellenillä kulkiessamme. Jatkoa seuraa... Terv. Rosmariini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti