tiistai 9. huhtikuuta 2013

Keramiikkaa! - Ceramics!

Heippa!
Olen ilmoittautunut keramiikkakurssille.  Se alkoi hieman myöhästyneenä juuri viikkoa ennen pääsiäistä, ja pyhien takia tuli heti 2 viikon tauko.  Eilen illalla oli sitten toinen kerta ja olin melko jännänä miten siitä selviän.  Olin olkakipujen takia ollut juuri päivällä fysioterapeutin käsittelyssä ja olka teipattiin. Ihmettelin, että miten onnistun olkani puolesta, ja muutenkin, keskittämään saven dreijaan ja pitämään sen myös kasassa.  Olen tehnyt savitöitä muutamia kymmeniä vuosia sitten ja näperrellyt jotkin pientä myöhemminkin jostain muun tyyppisistä muovailumassoista.  Mutta dreijaaminen oikealla savella on kovaa hommaa - ainakin alussa ennenkuin siihen oppii ja taas tottuu, ja muistelen, että minulla oli jonkun verran vaikeuksia viimeksi.  Mutta ihme ja kumma, onnistuin saamaan jo ensimmäisellä yrittämällä mukini ylös saviläjästä.  En valitettavasti muistanut ottaa mitään kuvia kurssilta, mutta tunteja on vielä useita, niin että eiköhän kuviakin heltiä myöhemmin. Olkoon aiemmin muovailemani lintu tässä symbolisoimassa uutta "saviaikaani".
 
 
 
Pääsiäinenkin tuli, oli ja meni.  Tytär ja äiti olivat humpsuttelemassa Helsingissä pääsiäistä edeltävänä "pitkänä viikonloppuna" sillä aikaa kun miesväki paimensi koiria kotona Norjassa. Tiistaista alkaen vietettiin koko perheen kesken pääsiäisenaluspäiviä mökillä Ruotsin Mariefredissä.  Viimeiset pääsiäispäivät taas kuluivat  rauhassa kotona jäitä hakaten pihasta ja nauttien kahvihetkiä aurinkoisella terassilla, katsellen lumirajan liikkumista ja lumiläjän kutistumista.  Näin jäi tietokone pyhiksi unholaan ja kaikki blogaukset päivittämättä, pääsiäistoivotukset ym. laittamatta.  Toivottavasti kaikilla on kuitenkin ollut mukava ja aurinkoinen pääsiäinen.  Meidän kulmillamme on jo leskenlehtiä nähty ja nyt on selvästi jo sulat pälvet ottaneet voiton lumisista alueista!  Kunhan ilmat vielä lämpenisivät hieman lisää niin voi todella uskoa kevään tulleen jäädäkseen ja kesän odotus voi alkaa. Näin ja kuulin kuinka kiurukin jo liversi peltoaukean yllä pari päivää sitten. "Kuu kiurusta kesään" - eli toukokuun puoliväliin mennessä sen pitäisi olla täällä!
 
Näyttää muuten työläältä tämä matkakuvien päivittäminen, enhän ehtinyt pitkällekään Lofootin kuvien kanssa, kun jo nyt on pino Helsinki-kuviani odottamassa, ja lisää muitakin matkakuvia tulee vielä vuoden mittaan.  Mutta yritän jatkaa urheasti, kunhan pahimmat niska- ja olkakivut nyt menevät ohi!
 
Hyviä kevätpäiviä kaikille!
Terveisin
Rosmariini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti