maanantai 2. joulukuuta 2013

Adventti alkanut - Advent began



Heippa vaan blogiin!
Viikko sitten oli näin kaunista luonnossa, metsät ja maat, puut ja pensaat huurteessa ja oli kaunis auringonpaiste päivällä.  Aika on kulunut niin nopeasti ja jouluvalmistelut lähteneet käyntiin, niin että valitettavasti Adventin avaus blogissakin unohtui.  Ehdin ja muistin kuitenkin viime viikonloppuna jo ottaa talteen pikkuruisen pikkujoulukuusen maljakkoon, samalla kun napsin vähän kuvia luonnosta sekä taittelin varoen muutamia havunoksia koristeeksi ja kukkien peitoksi.  Kuusi löysi maljakkonsa ikkunalla ja kaikki ikkunakynttilät ja tähdet sekä jouluverhot ovat paikallaan! Siispä näin hiukan jäljessä:  Hyvää adventtia ja joulunalusaikaa kaikille!




Ennen pahempia pakkasöitä ehdin myös poimia jouluruusun kukkapenkistä ruukkuun ja sisälle.  Se oli jo silloin alkanut työntämään komeaa kukkavartta ja nuppua ylös ja avasikin juuri adventtiviikonlopuksi aivan upean kukan:  sen läpimitta on noin 10cm!!  En ole ennen nähnyt vielä niin suurta kukkaa jouluruusussa. Ehkä muilla on ollutkin, en tiedä, mutta minulla ei.  Nyt on jo uusia kukkia avautumassa, mutta ne eivät näytä tulevan aivan yhtä suuriksi.    

Tuo suuri kukka on tuo ylimäinen.  Lisää nuppuja on nousemassa kovalla vauhdilla.

On minulla toinenkin valkoinen "joulukukka" ikkunalla. Se on valkoinen hortensia joka meillä 1,5 vuotta  sitten oli  ruukussa ulko-oven vieressä ja kukki koko kesän.  Kun nostin sen talveksi kellariin talvehtimaan, olin nähtävästi ylen tyhmä kun leikkasin suurimman osan versoja melko alas kukkien jo oltua kuihtuneita.
Kun sitten viime kesän alussa nostin hortensian jälleen ulos, kesti pitkän aikaa ennen kuin se oikein lähti kasvun alkuun, mutta sitten rehevöityi kyllä reippaasti, mutta ei suostunut tekemään nuppuja.  Kun nyt myöhään syksyllä olin jälleen nostamassa sen kellariin talvisuojaan, huomasin, että lähes kaikkien oksien päissä oli pienet nuput nykeröt muodostumassa.  No, enhän raatsinut tehdä muuta kuin nostaa sen sisälle olohuoneeseen valoisimmalle paikalle - ja kuinka ollakaan, nyt sitten ovat nuput vihdoin alkaneet avautumaan, ensimmäinen myös juuri parahiksi nyt adventiksi, kas tässä:



Hyvää jatkoa adventille ja mukavaa viikkoa !
t. Rosmariini



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti