perjantai 4. maaliskuuta 2011

Mikke !!

Hei taas!
Kun tyttärelläni oli syntymäpäivät halusin jollain tavalla ottaa hänen Mikkensä mukaan lahjoihin. Silloin tuli mieleen, että voisin jollakin tavalla tehdä Miken kuvan. Silloin ajattelin jotain minkä voisi ripustaa koristeeksi seinälle jälkeenpäin. Mikke on nyt 11 kuukautta ja jo aikuisessa koossaan. Alkuperäinen Mikke hyppii yläkuvassa lumessa sinisen frisbien perässä ja alemmissa kuvissa on minun nopeatekoinen versioni, jonka olin tehnyt jo pari viikkoa ennen kuin yllä oleva kuva otettiin. Mallina minulla ei ollut omassa tekeleessäni muuta kuin muistikuva, mutta itsestäni tuntuu, että olen onnistunut vangitsemaan sen olennaisen ja lentävän menon, vaikka nyt jälkeenpäin huomaankin, että kyllä olisi vielä muodoissa parantamisen varaa. Ehkä sitten ensi kerralla...
Kaipa tästä Mikke-versiosta oikeastaan tytärkin keksi, että laittaisin hänelle rautalangasta nuo edellisen postauksen aterimet. Ja minä olen todennut, että rautalanka on aika jännittävä materiaali. Oikeastaan olen aina ihaillut ns. luffarslöjd'iä (ruots.) eli "maankiertäjien töitä", rautalangasta taidokkaasti punottuja mitä upeimpia koreja, lintuhäkkejä, lyhtyjä, kynttilänjalkoja ja muuta kaunista. Ennen vanhaanhan niitä tekivät usein maankiertäjät ("luffarit") ja kulkukauppiaat vapaa-aikoinaan ja myivät sitten henkensä pitimiksi kiertäessään maita ja mantuja. Minun "Mikkeni" tässä on kuitenkin hyvin yksinkertainen ja melko pienikin verrattuna todelliseen, vaikka nuo lumikuvat voivat vähän erehdyttää! Se on vain n. 15 cm korkea ja ehkä parisenkymmentä pitkä!
Huomenna meillä paistetaan kyllä "laiskiaispullia" ja kun muut hiihtävät ja laskettelevat niin me katsomme sitä MM-kisojen muodossa TV:stä ! Hei vaan kaikille ja Liukasta Laskiaista!
Terv.
Rosmariini

1 kommentti:

  1. Voi miten hieno tuli tuosta rautalanka-Mikestä! Ja alkuperäinen Mikke on suloinen!

    VastaaPoista