perjantai 3. helmikuuta 2012

Kevään merkki !? - A mark of spring!?



Haloo taas!

Eipä ole kovin monta lukijaa nykyään blogillani, ja totta puhuakseni olen välillä ajatellut, että suottahan täällä postaankaan... Muutamat uskolliset käyvät silloin tällöin ja ne jotka googlen kautta "vahingossa" eksyvät sivuilleni. Mutta katsotaan nyt sitten vielä hiukan, ehkä tämä tästä kevään kuluessa taas vilkastuu, itsenikin alkaessa herätä talviunesta ja alkaessani ehkä postailemaan hieman useammin.


Ajattelin tässä päivänä muutamana, että yksi melko varma kevään merkki on meille kotona suomalaisittain sanottuna Euroviisut, tai täällä Norjassa MGP (Melodi Grand Prix). Ruotsissa ja Norjassa ovat karsinnat jo alkaneet, ja ainakin Norjassa olleet jo muutamana lauantai-iltana. Suomen tilanteesta en tiedäkään, pidetäänkö siellä edes mitään etukäteiskarsintoja. Tanska on ainakin jo valinnut oman ehdokkaansa - kerrata poikki menetelmällä, eli ei mitään etukäteiskarsintoja, vaan vain yhden illan ohjelma. Viime mainittu on minusta oikeastaan yhtä hyvä menetelmä, vaikka on niitä huonompiakin lauantai-illan ohjelmia Norjan TV:ssä ollut kuin nämä karsinnat. Tosin olen sitä mieltä, että euroviisu-ohjelmat ovat jotenkin vuosien varrella latistuneet, sitä mukaan kuin ne ovat tulleet enemmän show-ohjelmiksi ja siten ehkä enemmän katsottaviksi, mutta pääasia eli laulut ja melodiat ovat mielestäni samalla menneet vain alaspäin. Mutta musiikissa tietysti pätee sama kuin muissakin makuasioissa, on niin monta mieltä kuin miestäkin - tai norjalaiset vähemmän kauniisti sanovat: "smaken er som baken -delt" (maku on niinkuin takapuoli - jaettu). Joka tapauksessa kevät on vähitellen tulossa ja kun lopullinen euroviisukilpailu tulee Azerbadjanista niin ollaan jo lähes kesän kynnyksellä!!!




Kun sitten tällaista ohjelmaa istahtaa lauantai-iltana seuraamaan, mikä onkaan mukavanpaa kun samalla sytyttää takkaan tuli, kylmänä talvi-iltana, keittää hyvät kahvit ja nostaa tarjolle tuoretta kahvileipää. Tällä kertaa, viime lauantaiksi innostuin leipomaan vanhan ajan bostonkakun, mutta sen sijaan, että olisin käyttänyt sokeria ja kanelia täytteenä, käytinkin ensn ohuesti voita, sokeria, sitten vadelmahilloa ja hasselpähkinärouhetta. NAM NAM!




Takkatuli lämmitti, Norjan MGP-ehdokkaiden laulut kaikuivat TV:stä, kakun hävitessä hyvää vauhtia. Se maistui, mutta euroviisuehdokkaat eivät - ainakaan tällä kertaa - enkä kovin suuria odota Norjan jatkostakaan. Vaikka ainahan joku voi yllättää... Suomen viimevuotinen euroviisu sen sijaan soi usein autossa, kun olen ajamassa, ja se miellyttää rauhallisuudellaan ja erilaisuudellaan korvaani edelleen...

Hyvää viikonloppua ja hauskoja TV-iltoja toivottaen,

Rosmariini

6 kommenttia:

  1. Nyt tuli bostonkakun halu! Pitäisiköhän vielä ryhtyä leipomaan, saisi valmiiksi ennen viisuja ;).
    Hyvää viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, hauska kuulla/ymmärtää että vielä joku muukin seuraa tätä musiikkitapahtumaa. Joskus nimittäin olen tuntenut itseni lähes alemman luokan kansalaiseksi kun vielä olen viitsinyt katsoa moista ohjelmaa... Mutta jälleen kyllä eilen illalla vähän petyin. Silyan esitys oli hyvää showta, rytmiä ja vauhtia, mutta en tykkää sen tyyppisistä esityksistä ja vaatetuksista Euroviisujen yhteydessä, minusta se on enemmän yökerhoihin/baareihin kuuluvaa. Olen sen verran vanhanaikainen, että haluaisinsen laatuisille estraadeille enemmän kauniita ja arvokkaampia juhla-asuja. Sen sijaan hyvin pukeutuneiden herrojen (the Canoes) hieman humoristinen viinilaulu oli minusta aika erikoinen ja hauska, mutta ei sekään ihan euroviisutyyppiä, ja valitettavasti eivät päässeet edes Tukholmaan asti, ja VG:kin antoi tosi huonot pisteet. Eli näin sitä nähdään, makuja on niin monenlaisia, ja minä ehkä hieman ajastani jäljellä, kun pitäisin vielä euroviisuohjelmat hieman erilaisen musiikin ja asujen piirissä. Oli kiva kun Suomi muutama vuosi sitten kerrankin voitti, mutta silloinkin olisin kovin mielelläni sensuonut tapahtuvan muunlaisissa asuissa, ja hieman toisenlaisella musiikilla! Hyvää jatkoa teillepäin, sielläkin on tainnut viime öinä olla melkoiset pakkaslukemat. Meillä pahin aamu tähän asti oli perjantaiaamu: -18 astetta! Terv. rosmariini

      Poista
  2. Ihanan näköistä kaakkua. Tajusin, etten ole koskaan tainnut itse leipoa bostonkakkua, vaikka monenlaisia juttuja muuten olenkin kokeillut!

    Minä en ole saanut blogia päivitettyä, kun tämä blogijärjestelmä uudistui loppuvuodesta, enkä enää saa kuvia näkyville siten kuin haluaisin. Ehkä täytyisi taas joku kerta yrittää uudelleen..

    Terkut täältä -26 asteen pakkasesta Siuntiosta! Terkuin M + J + S + S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minttu, olen todella jatkuvasti käynyt vilkaisemassa, että eikö nyt jo jotain olisi, mutta ei,
      kuulen sitten toista kautta Face-bookista sinun uutisistasi. Onpa ollut tosi kylmää teillä, mutta lähes samoja lukemia on kai ollut Klaukkalassakin! Lähettelen sinulle sähköpostia pian, koskien maaliskuuta. Terveiset teille ja kissaneideille!
      Rosmariini

      Poista
  3. Hyvää kakkua tuli täälläkin ;).

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Hieno blogi, upeita kuvia ja maukkaan näköinen boston :) Mä olen ihan uusi täällä blogi-maailmassa, niin lukijana kuin kirjoittajanakin ja todella innoissani siitä, että löydän näitä Norjan suomalaisten blogeja. Itse olen asunut 13,5 vuotta Rogalandissa. Hyvää viikkoa sinulle.

    VastaaPoista