HHhhhrrrr, kuinka onkaan ilma muuttunut kalseaksi sitten viime postaukseni ja kevääseen heräävien kukkaskuvien. Tämä oli se pelkäämäni mahalasku ihanista lämpimistä aurinkopäivistä
kylmään - jos ei nyt takatalveen täällä Norjassa kun ei ainakaan meilläpäin ole lunta, mutta takaiskuun joka tapauksessa kevään edistymisestä ajatellen.
Olemme palanneet mökkireissusta viettämään pääsiäispäiviä kotona. Kun tulimme Mariefrediin, palmusunnuntaina, saavuimme sinne lumisateen kera, ja kun tänään lähdimme sieltä, tuli jälleen lumisade. Onneksi kaikista ilmatieteilijöiden varoituksista huolimatta sujui ajomatka tosi upeasti eikä missään ollut ongelmia, vaikka lunta ja vettä satelikin matkan varrella. Mutta kylmää on edelleen nyt Norjassakin, eikä ulkona istuskelusta ole puhettakaan.
Kalseaa oli myös kiirastorstaina Mariefredissä, ja varmaan oli se kylmä lentosää pakottanut eräänkin henkilön laskeutumaan keskelle raatihuoneen toria kesken matkansa. Äkkiä myös keräsi moinen tapahtuma suuren joukon kaupunkilaisia moista asiaa ihmettelemään.
Juuri niin, noita Nokinaamahan sieltä oli tulla tupsahtanut keskelle toria luutineen. Kissa oli kyllä jo kadonnut ja kahvipannukin tainnut matkalla tipahtaa, mutta synkän näköinen oli noita ja varmaan uhkailu luutia kaikkia pois torilta, kun noin vihaiselta näytti....
Mutta kaikki kaupungin pikkunoidat, jotka olivat ilmestyneet paikalle vanhempiensa kanssa, vain nauroivat Nokinenän kiukulle ja luutimiselle.
Lopulta noita sitten ehdotti, että lähdetään kaikki Blåkullanille , eli norjalaisittan kai Blokstadbergetille, eli noidan kotimäelle...
Ja niin lähti koko kaupungin väki seuraamaan noitaa, joka luutaansa heilutellen johti pitkän pitkää kulkuetta ja lopulta kiipesi Majatalon (Gripsholms Värdshus) pihan mäkeen, sekö sitten oli ehkä noidan Blåkulla, sitä ei tarina tiedä kertoa, eikä sitäkään mitä siellä sitten tapahtui, kun meikäläinen lähti sen sijaan mökille laittamaan päivällistä omille joukoilleen.
Tämän pikkutarinan ohella toivotan kaikille Oikein Hyvää Pääsiäistä kaikille!
Terveisin
Rosmariini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti