Sain käteeni tuon Elle Decoration -lehden vuoden 2013 ensimmäisen numeron. Kannessa taas kuva yhdestä viime vuosien kauniista valkoisista kodeista. "Tietysti valkoista", ajattelin. Onhan ne kauniita ja valoisia, ne valkoiset kodit, mutta kun meillä nyt vaan ei ole sellaista, enkä halua alkaa muuttamaan koko kotiamme, vain siksi, että se on ollut trendikästä jo monta vuotta. Ja sitten tuntuu kuitenkin, että meillä on niin vanhanaikaista ja tummaa, ja ehkä tylsän näköistä, ja....
Mutta mitä lukikaan kannen alareunassa: Vuoden trendit 2013. Värikästä romantiikkaa, materiaaliyhdistelmiä, askeettista ja luonnollista. Ai, kuinka ilahduin - minun ei tarvitsekaan maalata kaikkia seiniä ja huonekalujamme valkoiseksi, ei ostaa vain valkoisia esineitä, eikä uutta astiastoakaan. Tänä vuonna tai tästä eteenpäin on ehkä meilläkin hivenen trendikäs koti kaikkine vanhoine luonnollisine ja puunvärisine tai tummine pöytineen ja kaappeineen, ja ruokahuoneen romanttisine pitsiverhoineen ja keittiön rusetteineen, värikkäine seinineen, tuoleineen ja tyynyineen!! Ah, mikä helpotus!
No, askeettiseksi ei kotiamme kuitenkaan parhaalla tahdollakaan voi sanoa, meillä (minulla) taitaa olla syntymästäni vallitsevana motto: Enempi on parempi! Löydän aina jotain ihanuuksia kirpputoreilta, joita en ostamatta ohittaa, enkä myöskään heitelle ulos entisiä vanhoja rakkaita tavaroita tai kalusteita. Tosin olen rehellinen itselleni ja puoliksi luvannutkin (shhhh, siis vain itselleni) että tänä vuonna täytyy tavaroiden alkaa vähenemään. Yritän tosin aina puolustautua myös sillä, että kumpikaan lapsista ei ole vielä perustanut omaa vakituista kotiaan, ja elän aina ajatuksessa ja toivossa, että kun se tapahtuu, ehkä he huolisivat ja haluaisivat silloin jotain täältäkin, ja siten tavarat siirtyisivät ilman kyyneleitäni luonnollisesti kiertoon, jäisiväthän ne siten vielä perhepiiriin... Voi lapsiraukat! Heh, heh! Ei, en minä heille mitään tyrkytä, jos eivät itse jotakin halua - ymmärrän kyllä, että hekin haluavat omannäköisensä kodin, vaan eihän sitä koskaan tiedä. Minä olin nuorenakin niin hentomielinen, että otin monenlaista mukaani lapsuudenkodistani, ja olin vain kiitollinen , ettei tarvinnut kaikkea ostaa. Vanhempieni kuoleman jälkeen tulikin sitten uusi vaihe, kun lapsuudenkoti piti tyhjentää kokonaan, enkä kaikesta vanhasta kuitenkaan voinut luopua tunnesyistä....
Tässä muutamia kuvia Elle-lehdestä...
... ja kuva meiltä
Kuulumisiin!
Rosmariini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti