"Koiran-poika sairastaa, häntä hoitakaamme..." jne. Mitenkä menikään sanat siinä vanhassa lastenlaulussa, jossa karhunpoika sairasteli. En nyt sitä enää muista, mutta tänään meillä on joka tapauksessa koiranpoika Mikke ollut huonovointinen. Hän alkoi yöllä oksennella, mutta se onneksi loppui melko nopeasti, joko tyttären antaman lääkkeen avulla tai itsestään. Mutta siitä lähtien on Mikke ollut kovin väsynyt, eikä ruoka maistunut aamullakaan. Masu on pitänyt meteliä ja Mikke on nukkunut melkein koko päivän. Onneksi pentukoirakin oli yöllisistä sen verran väsynyt, että antoi enimmäkseen Miken olla rauhassa ja veteli myös itsekin melko paljon unia pitkin päivää.
Kun aurinko päivällä kääntyi sohvallemme hyppäsi Mikke sinne nukkumaan ja nautti luultavasti auringon lämmöstä, mutta sitten minä hullu rupesin pyörimään Miken ympärillä kameroineni, kun oli koiranpoika minusta niin soma siinä aurinkoläikässä nukkuessaan. Mutta Miken ilmeistä näin, että kameratouhu häiritsi sitä, ja parin otoksen jälkeen annoin olla sen rauhassa. Nyt vielä illallakin se on ollut valtavan väsynyt ja TV:tä katsoessamme se tuli jälleen sohvalle ja puolittain syliini, mihin se nukahti niin raskaasti, että näki uniakin ja sitä oli lopulta vaikea saada heräämään kun oli aika lähteä ulos pienille ilta-asioille ja sitten yläkertaan tyttären ja pennun kanssa nukkumaan. Ruoka kuitenkin maistui jo illalla, joten toivokaamme, että nyt yhden yön paremmat unet auttavat Miken taas kuntoon! (Huomasitteko muuten miten Mikellä on maastoutumisasu - turkki ja sohva lähes samaa väriä!)
Hyvää yötä!
Rosmariin
Voi suloista Mikkeä;toivottavasti olo on jo parempi!
VastaaPoista