tiistai 17. marraskuuta 2009

Kreeta, osa II - Crete, part II

Hei kaikki blogiystävät!


Ja kiitokset teille, näen että ainakin jotkut ovat sitkeästi käyneet sivuillani katselemassa ja varmaan ihmettelemässä mihin olen hävinnyt. No, en jäänyt sentään Kreetalle, mutta olisin sen sijaan voinut jäädä jo moneen muuhun paikkaan, sillä syy puhumattomuuteeni ja kirjoittamattomuuteeni on ollut se, että olemme matkustaneet jo moneen muuhun paikkaan Kreetan jälkeen. Eli olemme tänä syksynä melkein eläneet matkalaukuissa useita viikkoja.
Nyt lopultakin ovat matkat ohi tältä syksyltä ja nyt on ihanaa keskittyä taas blogeihin, käsitöihin ja sen sellaiseen ja hyvin pian myös - JOULUUN! Nyt on kuitenkin vielä kasa Kreetan kuvia odottamassa, en edes uskalla kertoa kuinka paljon otin niitä, joten siinä selitys siihen, että niistä on vaikea valita, ja siten kuvien runsaus näkyy täälläkin. Yritän sen sijaan jättää selitykset minimiin, koettakaa siis kestää!! :-)




Hello all blogfriends!

And thank you, because I can see that at least some of you have come very frequently to my sites here, and surely wondered what happened to me. I did not stay on Crete, but I could have been somewhere else, because we have been travelling a lot this autumn, and that is why I have not had time to do almost anything else. We have almost lived in suitcases several weeks. Now we will stay at home for a long time, no tours in sight for a while, and it is wonderful to do quite other things again, look all blogs, make some knitting sewing and so on, and soon, focusing on - CHRISTMAS! Now, however I have still lots of photos to put in here, actually too many, but I took so many in Crete, that it is very difficult to choose from. That is why there will be too many even here. Less text (I hope), so try to hold on!! :-)







Tässä ravintola Panorama Plataniaksen vanhaan kaupunkiin vievän kadun varrella. Halusin sinne syömään eräänä iltana voidakseni vain nauttia ja nähdä auringonlaskusta, joka sinne näkyi niin hienosti. Tien alapuolella oleva ravintola tuli myös näin ikuistettua.

Here a restaurant Panorama on the way to Platanias Old Town. I wanted to eat there one night in order to admire a sunset at the same time. I knew one could see it beautifully from that place. Sometimes I got a picture of an other restaurant, lower, on the other side of the street.




Tämä auto on melkein kasvanut umpeen ja kissat ovat saaneet kukitetun kodin!

This car has almost grown in and the cats have got a flowered home!











Kirkon aukio liputettuna - luultavasti syynä jonkilaiset paikalliset vaalit.

Kirkon kaunis ovi lähikuvassa, kärpänenkin on päässyt linssiluteeksi!

The square before an old church in Chania decorated with two kind of flags - probably for some kind of local election on those days. The beautifully decorated church door on a close up picture - also an fly has come to be taken picture of!





Chania - Nahkatavarain kuja vanhassa kaupungissa.


Chania - the Leather lane in old town.




Chaniasta löytyi myös tyylikkäitä kauppoja, tässä yksi niistä Anna Riskan vaatepuoti.


You could also find elegante shops, here one of them, Anna Riska's clothing boutique.



Yllä vastakohtia - pieni ikkuna jossa mustat rautakalterit ja herttainen pitsiverho. Alla yksityiskohta sataman patsaasta, joka nähtävästi on haaksirikkoisten muistoksi sinne asetettu.



Over: contrasts in a little window, dark iron bars and a sweet crochet curtain.
Under: Close to picture of a statue on the harbour, as a memory for shipwreckeds.





Chanian lahti, yllä mm. turkkilainen kylpylä ja alla "venetsialaistyyppistä" rantakatua ravintoloineen.

Chania bay, over a Turkish Spa and restaurants, under one of the charming streets in Chania'sharbour, reminding of Venice.




Alla kuvia Chanian maalaukselleista kapeista kujista vanhassa kaupungissa, vanhoine taloineen, kapeine kadunvarsi ravintoloineen, parvekkeineen, vanhoine kilpineen ja kauniine kukkineen.
Here some of those picturesque small lanes in the old town, with old houses, some with narrow restaurants, balconies, old shields and doorplates and beautiful flowers.










Satamassa löytyi myös keramiikkakauppa joka pullisteli kaikkea tavaraa, mm. nähtävästi vanhoista kreikkalaisista rakennuksista ja temppeleistä tehtyjen historiallisten löytöjen mukaisia pienoismalleja.
In the harbour there were also a ceramic shop with lot of things, also miniatures made after things and statues found in old buildings and temples.




Alla sataman iltatunnelmaa. Under: night atmosfere in the harbour.






Yllä: Kadun kova kasvatti - ei näyttänyt kovin onnelliselta.

Alla taas eräs joka on löytänyt suojaisen nurkan unelmoidestaan paremmasta maailmasta.

Above: A hard guy from the streets - did not look so happy.

Under: one who has found a sheltered corner while dreaming of a better world.





Yllä: Hän taas kellahti keskelle toria lepäämään ihmisten vaeltaessa molemmin puolin ohi.
Alla: Tämä kissaperhe taas hotellimme läheisyydessä sai hiukan lisäannoksia ruokalistaansa meidän siellä viipyessämme...
Over: He just laid down in the middle of the square while people walked by on both sides of him. Under: This catfamily (mother and two kittens) near our hotel got some extra portions on its menu while we stayed there....




Jatkuu vieläkin....

Continues a little bit more...


Rosmariini




2 kommenttia:

  1. Mukavaa, etta olet palannut takaisin tannekin! Kuvakavalkaadisi heratti halun matkustaa etelaan... Taalla on pimeaa ja ankeaa nyt marraskuussa.

    VastaaPoista
  2. Nyt selvisi miksi olit niin kauan pois, olette reissanneet. Kivoja kuvia Kreetalta, siellä olimme kauan aikaa sitten.

    VastaaPoista