sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kreeta, osa I - Crete, part I

No, onkos tullut kesä nyt syksyn keskelle? Niinpä kyllä tulikin. Kun olimme kärsineet auringottomasta elokuusta ja aloimme jo kasvaa sammalta pelkästä sateen ajatuksestakin, niin päätimme syyskuussa, että varaamme vielä viikon aurinkoloman ennen talven tuloa. Meillä oli muitakin matkoja yllin kyllin ohjelmassa, mutta mikään niistä ei ollut viemässä meitä etelän lämpöön ja aurinkoon. Niinpä lopulta löysimme sopivan hintaisen ja tuntuisen viikon matkan Kreetalle, Plataniakseen, Chanian kaupungista alle 10 km länteen. Loma oli todella onnistunut, sekä ilmojen että levonkin puolesta. Ainoa epäkohta oli kotimatka, joka sijoittui yöaikaan, emmekä kumpikaan ole kovin ihastuneista viettämään yötämme ahtaasti ja epämukavasti lentokoneen istuimella. Mutta onneksi lento vie vain nelisen tuntia, joten sekin meni kohtuullisen nopeasti, kun kone vielä lähti paluumatkalle etuaikaan ja matka sujui myötätuulessa, niin olimme tyytyväisiä kun se näin lyheni yli puolella tunnilla. Kuvia tuli otettua mahdottoman paljon, ja on vaikea päättää mitkä ottaisin blogiini, joten koettakaa kestää, niitä tulee jatkossa parissakin erässä!

Now, has it becom summer in the middle of the Autumn! (from a Finnish Christmas song - just word "Winter" here changed to word "Autumn"). Short in English: Yes it became summer in the middle of the autumn, because after a very rainy August in Norway, we decided to have a sunny week somewhere before winter. We found a nice trip to Crete, suitable hotel and price, in Platanias, about 10 km west from Chania town. The holiday was succesful, both with rest and the wonderful weather. The only negative thing was the returnflight which happened at nighttime. But the flight could start earlier than expected and at he end we had worked in over half an hour, something we were happy for. I took lot of pictures, it's difficult to choose, so I hope you have patience to look, there will be pictures from Crete more than once!




Vaaleanpunertava hotellikompleksimme oliivipuuistutusten keskellä.



Our light pink coloured hotel complex among the olivetree plantations.





Pala Plataniasta nähtynä korkealta mäeltä, ravintolasta, jossa söimme toisen päivän iltana. Alla lähikuva saaresta, jossa näytti olevan suuri luola. Varmaan tuttu näky kaikille Plataniaksessa käyneille.



A bite of Platanias seen from a restaurant we ate on the second night, high on a hill. Under a picture of an island just outside Platanias, a little closer, with a big cave. Surely a wellknown land(water?)mark (to all who has visited Platanias.

Kun yritimme löytää Plataniaksen vanhaan kaupunkiin ja tuohon ravintolaan, kiipesimme ensin aivan mäen huipulle etsiessämme ravintolaa, jonka olimme alhaalta rannasta ja hotellistamme käsin nähneet. Tämän taloraunion takana tien päässä satuimmekin kreikkalaiselle hautausmaalle. Kurkistimme ilta-auringossa sisään tuolle tunnelmalliselle kalmistolle, joka todellakin on kovin erilainen kuin meidän hautausmaamme. Paljon marmoria, hautapaikat tiheässä, paljon valokuvia, kukkia, kivisiä lyhtyjä ja patsaita. Hiljaista ja tunnelmallista ilta-auringon valossa.

When we were looking for Platanias Old town and the restaurant which we had seen from the beach and our hotel, we came up to the top of the hill. There on the ways end behind a ruin of a house there were a greek burial ground with all its marmor, pictures, flowers, stone lanterns and statues, very different from ours but very beautiful and evocative in the light of evening sun.




Erikoinen takorautakaide jossa lohikäärmeen kuva.


A special iron fence with a picture of a dragon.


Kuu alkoi nousta upeasti Plataniaksen ylle, istuessamme ravintolassa. Ruoka oli todella hyvää, ja ohjalmasta piti huolta henkilökunta ja melko erikoinen omistaja, joka kertoi olevansa alunperin Australiasta. Ravintolan nimi on Astrea ja voimme lämpimästi suositella sitä Plataniassa kävijöille.



A beautiful moon began to come up over the Platanias, when we were sitting in the restaurant. The food was really tasty and entartainment took the staff and owner of the place, he told he was originally from Australia. The restaurants name is Astrea and we can warmly recommend it to all Platanias-visitors.








Hibiskukset ja bougainvilleat kukkivat halukkaasti yhä joka paikassa, vaikka Kreetallakin on jo syksy.



The Hibiscus and bougainvillea were eager florishing still, though it is already autumn i Crete, too.


Kello oli yli yhdeksän tätä kuvaa otettaessa, mutta lämpötila oli edelleen reilusti +23 C astetta.
It was over nine o'clock in this picture but the thermostate showed still +23 C degrees.


Kun lähdimme ravintolasta, oli jo pimeä ilta ja Platanias ja rannikko näytti tällaiselta kuutamossa ja iltavalaistuksessa.




When we left the restaurant, it was already a black night and Platanias coast looked like this in the moonlight and nightlights.




Jatkoa seuraa...




To be continued...

Terveisin,
Regards,

Rosmariini

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Laitoin ohjetta sinne mun kommenttikenttään valokuvatorstaihin liittyen ja linkin kans! :)

    VastaaPoista
  2. Saitte varmaan varastoitua aurinkoa mieliinne kauniissa maisemissa.

    VastaaPoista
  3. Minähän olen melkein etelässä (+14 huomenna), mutta toi näytti silti tosi ihanalta! :)

    VastaaPoista
  4. Varmasti ihanan reissu syyssateiden ja pimeyden keskellä! Mä olen kanssa pitkään miettinyt, että Kreikka on sellainen kohde, missä olisi kiva käydä. Moni on kehunut.

    Kauniita kuvia :) Mun lemppari on 4. ylhäältä päin katsottuna. Se on jotenkin jännän värinen ja siinä on etelän tunnelmaa..

    VastaaPoista