Jatkoa postaukseeni Vesterålista ja Lofooteilta elokuusta 2012, edellinen postaus tehty 18.3.2013 :
Olimme viettäneet mieheni sisarentyttären häitä perjantai-iltana seurustellen ja kutsuvieraihin tutustuen ja lauantaina varsinaisia häitä viettäen. Perjantaipäivänä olimme jo ehtineet jonkin verran kiertää Sortlandin ympäristöä ja Vesterålia. Olimme ohittaneet mm. Nyksundin kyltin, mutta emme olleet kääntyneet sinne. Jatkoimme matkaamme sen sijaan vielä pieneen kylään nimeltä Klo. Siellä näimme mm. nämä hassut lähes riveissä seisovat sotilaallisesti käyttäytyvät lokit: Käännös oikeaan PÄIN!
Maisemat tällä suunnalla eivät tehneet meihin kovin suurta vaikutusta ja kun ilta alkoi olla käsillä, päätimme kääntyä takaisin päin ja palata suorinta tietä takaisin Sortlandiin, missä vielä perjantai-iltana oli ohjelmaa ennen seuraavana päivänä pidettäviä häitä.
Kun hetken kuluttua ohitimme jälleen lokkiparven, se seisoi tien reunassa täsmälleen samaan suuntaan käätyneenä ja automme pysähtymisestä välittämättä.... kunnes ensimmäinen automme ovista avautui: VIUUHH...
.... ja lokit olivat tiessään! Ihmettelimme niiden hassua samansuuntaista ruohikossa istumista, mutta sitten keksimme, että se johtui luultavasti melko railakkaan tuulen suunnasta. Eihän nyt kukaan viitsi istua niin että tukka tai höyhenet koko ajan lentävät silmille! Eli kaikilla katse vastatuuleen, niin sulat pysyvät järjestyksessä!
Seuraavana päivänä häissä saimme kuulla, että juuri Nyksundiinhan meidän olisikin pitänyt mennä käymään, siellä oli niin kaunista ja se oli vanha tyypillinen kalastajakylä. Niinpä me vanhat teimme työtä käskettyä ja häiden jälkeisenä päivänä, sunnuntai-iltapäivänä, kun lapsemme olivat lähteneet bussilla paluumatkalle, toinen Trondheimiin ja toinen edelleen Osloon ja kotiin, lähdimme me kaksi vielä varta vasten tutustumaan Nyksundiin.
Suuntasimme siis vuokra-auton jälleen Sortlandista pohjoiseen päin ihanassa auringonpaisteessa. Meitä hämmästittivät yksinäiset rakennukset, usein valkoisia, muuten tyhjässä maisemassa. Täällä ei ainakaan ole naapureista häiriötä eikä pahempaa tungosta!
Pieni kiemurainen tie vei Myhrestä eteenpäin pohjoista kärkeä kohti. Tie oli rakennettu aivan vuoren juureen, meren rantaan.
Noin puolen tunnin ajomatkan päästä saavuimme Nyksundiin . Valitettavasti osa kuviani matkalta eivät ole aivan tarkkoja, pahottelen sitä, mutta toivon, että kuitenkin näette näistä Nyksundin jännittävän ilmapiirin. Tämä on kuin ruususen uneen vaipunut, autioitunut kalastajakylä. Monet rakennuksista oli tyhjiä ja huonossa kunnossa, toiset aivan raunioita, mutta selvästikin on Nyksundissa alkanut uudenlainen elämä: turismi on tullut tännekin. Rakennuksia on alettu korjata ja korjataan edelleen, ja vaikka muutamia kalastusaluksia olikin näkyvissä pitkin laitureita, niin vaikutti siltä, että pienimuotoiset hotellit, yöpymispaikat, pienet ravintolat sekä turistimyymälät ja taiteilija-ateljeet ovat ottaneet Nyksundin haltuunsa. Mutta ehkä se on hyvä, sillä olisi ikävä jos näin kaunis paikka autioituisi aivan asumattomaksi, kummitusmaiseksi rauniokyläksi. Mutta millaista mahtaa täällä olla talvella...? Kalastusaluksista päätellen joku vielä täällä kalastaakin elääkseen - tai ainakin huvikseen, mutta varmaan täällä on kovin hiljaista ja autiota ilman turisteja. Mutta kaunista, luonto ja tunnelma on upea!
Olikohan tämä vessanpytty tarkoitettu taiteeksi tienreunassa Norjan lippuineen, vaiko vain odottamassa pääsyä korjattuun rakennukseen??
Nyksundissa löytyi idyllisiä ja jännittaviä yksityiskohtia vaikka millä mitalla. Ja jos ei kylä enää ehkä eläkään pelkästään tai ainakaan pääasiassa kalastuksesta, niin kalastussymboleja löytyi joka paikasta.
Kuvat yllä vasemmalta oikealle: pienestä turistikaupasta. Sinisessä rakennuksessa oli kunnostustyöt käynnissä, mutta viereinen osa laituria oli melko pelottava puolittain avoinaisena mätine lankkuineen ja ilman kaidetta. Pimeässä ja liukkaalla voisi hyvin äkkiä löytää itsensä roikkumassa joidenkin lankkujen varassa alemmalla tasolla tai pahimmassa tapauksessa vedestä koko laiturin alla. Kenelleköhän kuului laiturien korjaaminen ja varmistaminen onnettomuuksien varalta? Sinisen rakennuksen alalaiturin puolella ja toisessa päässä oli teksti "Basecamp Art Cafe", mutta ikkunat olivat suljettu pahveilla ja ovi lukossa, niin että ainakaan viime elokuussa, ei tämä kahvila ollut avannut oviaan. Oikeanpuolenen alakuva näyttää, että on kyseessä moderni yhteisö, grafitti on löytänyt tiensä tännekin!
Kauniin päivän ja jännittävien kävelyretkiemme päätteeksi päätimme syödä täällä kunnon paikallista kalakeittoa ja nauttia vielä hetki näkymistä pienessä avoimena olevassa kahvila/ravintolassa. Kun löysimme istumapaikan lämpimällä aurinkoisella seinustalla, kuulimme pienen joukon keskustelevan saksaksi ja vähitellen ymmärsimme, että kyseessä oli paikan saksalainen omistaja. Mieheni lähti sisälle tutustumaan ruokalistaan ja tilaamaan kalakeittoa. Tilaus oli pitänyt tehdä englanniksi, hän kertoi, täällä ei puhuttu norjaa! Hetken kuluttua ulos pujahti pieni thaimaalainen nainen, joka toi herkulliselta tuoksuvan kalakeiton sekä leipää. Meille ei selvinnyt oliko hän ehkä toinen omistaja ja saksalaisen vaimo, vaiko vain työssä pikku ravintolassa. Kalakeitto ei myöskään ollut ihan norjalaisen reseptin mukaan tehty, mutta maistui kuitenkin oikein hyvältä. Oudolta meistä kuitenkin tuntui, ettei Norjassa voinut tilata ruokaa norjankielellä, varsinkaan tällaisessa syrjäisessä ja niin kovin norjalaisessa kolkassa!!
Paluumatka kohden Sortlandia samaa pientä vuorten reunassa kiemurtelevaa rantatietä pitkin. Pysähdyimme matkalla tutkimaan rannan erikoisia kivimöhkäleitä, joissa toisissa oli aivan kuin jotain vanhoja piirroksia, ja niiden muodot olivat myös merkillisiksi hioutuneita, ehkä ikuisten aaltojen ja jäiden hankauksesta.
Iltapäivän auringossa kiersimme vielä Sortlandiin lännen kautta, ja näin katsoimme että olimme tehneet hyvän päivätyön lähialueiden tutkimisessa.
Lisää kuvia on tulossa seuraavassa Lofootti-postauksessa! Näkemisiin!
Rosmariini
