Lauantairetki

Haloo!

Meillä oli asioita hoidettavana lauantaina Moss'in kaupungissa, noin pyöreästi 60 km Oslosta etelään. Mies, tytär ja minä lähdimme ajelemaan sen enempiä suunnittelematta. Kun asiat oli hoidettu, keksi mies, että ajelisimme hiukan katsomassa miten kevät edistyy Mossissa. Päätimme myös pistäytyä kahvilla tuttujen ihmisten omistamassa Mikrobryggeriet'issä. Se on suosittu kahvila/ravintola/pub Moss'issa, pienen sivukadun reunassa pienen kosken partaalla. Sisustus on hyvin rustiikkia, mutta kodikasta ja reilua, aivan kuten omistajat ja henkilökuntakin, ja ympäristö kosken vieressä ja vanhojen talojen ympäröimänä on varsinkin kesällä erittäin idyllistä. Kahvit maistuivat brownien kera ja vaihdettuamme leppoisat kuulumiset paikalla olleen omistajan kanssa lähdimme jatkamaan matkaamme.

Kuvassa on kahvila vasemmalla sivulla näkyvän tiiliseinän suojissa.

Lähiympäristöä Mikrobryggerietin naapurissa:

Sattumalta ajoimme ohi paikallisen Fretexin - pelastusarmeijan kirpputorin, ja pakkohan sinne oli sisään päästä. Isäntä oli hyvällä tuulella ja parkkeerasi kiltisti talon eteen jääden itse autoon odottamaan, kun tytär ja minä riensimme innoissamme aarteita etsimään. Löysin kolme ihanaa sisustustaulua vanhoista kukkakimpuista englantilaisine teksteineen ja olisin mielelläni ostanut ne, mutta kun meillä on seinät jo liiankin täynnä ja tytär mielellään halusi ne omaan opiskelija-asuntonsa tyhjää seinää koristamaan, niin antauduin helposti. Kukkakuvat olivat vanhoja kalenterin lehtiä, kuukaudet tammikuu, huhtikuu ja lokakuu. Löysin itse pienen valkoisen opaalilasikulhon ja tytär vielä yhden pienen graafisen taulun, ja olimme hyvin tyytyväisiä ostoksiimme.

Kirpputorin jälkeen ajelimme vielä ympäri Mossin rantoja ja ohi erään campingalueen. Rannoilla on aivan oma ilmeensä aikaisin keväällä lumen aikaan, ja keltaiset kaislat antavat oman vivahteensa muuten usein hieman värittömälle maisemalle. Meitä onnisti, sillä vaikka aurinko ei paistanut, niin rannassa oli hyvin erikoinen ja kaunis valaistus, ja tytär joka oli ottanut kameran mukaansa napsutti tiiviissä tahdissa kameran sulkijaa ja ihastellen maisemaa. Onneksi meillä on digikamerat!! Kaikkia otoksia ei tarvitse säilyttää, eikä paperikopioita tarvita ollenkaan jos ei halua. Nytkin kertyi kuvia tyttären kameraan noin 70 kpl tällä retkellä. Täytyy tunnustaa, että jotkut niistä otin minäkin. Valokuvaamisessa olemme aivan yhtä hulluja. Tähän blogiin sisällyttämäni kuvat ovat siis tyttäreni ottamia, mutta hänen suosiollisella luvallaan tähän tarkoitukseen luovuttamia.

Retkeltämme kotiin tullessamme istuivat vakituiset ruokavieraat odottamassa päivällistään. Aloin tosin katsoa vähän sillä silmällä tätä vierailijaa, että onko illan viilentyminen pörhöttänyt höyhenet, vai onkohan kaveri muuten pyöristynyt viime aikoina minun tarjoilujeni seurauksena... Pitäisiköhän lopettaa ruokinta, vaikka lumi edelleen peittää maan, niin kuin monista kuvista tässäkin viestissä on näkynyt. Mittasimme terasillamme tänään lumen paksuuden ja se on siellä edelleen n. 50 cm. Joissain etelärinteissä alkaa olla paljaita läikkiäkin, mutta tasamaalla on edelleen paksut kerrokset, ja viimeksi juuri iltapäivällä liukui viimeisiä lumia rymisten katolta.

Eilen ilmestyi äkkiä toinen vieras pihaamme, ei kai se vain ole.....

Earth Hour - ja kesäaika

...ja pimeys tuli - kello 20.30 ja 21.30 välisenä aikana vedottiin maailman kansoihin ja koteihin, jotta kaikki olisivat solidaarisesti sammuttaneet lamppunsa ja säästäneet energiaa ja maapalloamme. Uskomattoman suurin joukoin tätä kehotusta noudatettiinkin, mutta täytyy tunnustaa, että meillä unohdettiin katsoa kelloa, ja niinpä vietimme pimeän periodin hiukan muista jäljessä! Mutta eiköhän säästö ollut yhtä suuri vaikkei se tapahtunutkaan aivan saman aikaisesti kuin muilla. Mietimme miltä tämä tilanne mahtoi näyttää esim. lentokoneesta tai muuten ilmasta nähtynä, pimenivätkö esim. suuret kaupungit toinen toisensa jälkeen, vai kuinka hyvin tilanne yleensä mahtoi näkyä korkeuksiin. Oliko ihmisten lamppujen sammuttamiseen osallistuminen niin täydellistä, että se yleensä näkyi mihinkään, näkyikö pimeä aalto liukuvan yli maan asuttujen seutujen kaukaa ilmoista katsottuna? On vaikea uskoa, että ilmiö olisi ollut niin tehokas ja näkyvä, mutta toivokaamme, että sen säästävä vaikutus oli sitäkin suurempi.

Tästä sähkön säästöstä liukuvat ajatukset vanhoihin aikoihin, "siihen aikaan kun isä lampun osti". Tai oikeastaan sinne päreaikaan. Miten automaattisena asiana me nykyaikana oikeastaan pidämmekään sitä, että yömyöhälläkin voimme vain nappia painamalla saada hyvän valaistuksen näkömme avuksi jotain tarkkaa työtä tekiessämme tai lukiessamme. Ajatella jos edelleen pitäisi työskennellä savuttavan päreen valossa. Näin joutuivat esi-isämme työskentelemään iltaisin, päreen, kynttilöiden tai liesitulen ääressä. Ja kuitenkin huoneiden hämäryydestä huolimatta he tekivät uskomattoman paljon hienoa käsityötä, ja jopa lukivatkin. Vaativimmat työt tietenkin tehtiin päivänvalolla ja vaikka kesäaikaankin, mutta harvoinpa varsinkaan mökkien emännät saattoivat istua iltakaudet vain kädet sylissään, tekemättä mitään hyödyllistä, oli sitten hämärää tai ei. Joskus tuntuu, että me nykyajan ihmiset olemme kyllä mahdottoman haavoittuvaisia kaiken tekniikkamme ja kehityksemme keskellä, ja myös sen takia. Kun vain tietokone lakkoilee, niin olemme heti aivan jumissa, emme voi hoitaa oikein mitään, emme liikeasioita, pankkiasioita, emme kirjoittaa kirjeitä emmekä viestejä, emme surfata netissä, emme edes kirjoittaa blogeja.... no niin, luulen että on aika mennä nukkumaan. Uni tuntuu hiertävän ei vain silmää, vaan ajatustakin, enkä aio jäädä odottamaan kello kahteen voidakseni kääntää kellon kesäaikaan, sen asian hoiti onneksi isäntä jo pari tuntia sitten.

Hyvää yötä!

"Naisten ilta" ja tavaroiden tarinoita

Heipparallaa!
Kun kissa on poissa niin hiiret...jne. Isäntä on matkoilla ja tytär tuli sopivasti kotiin käymään opiskelujensa parista, niin tietysti käytettiin tilaisuutta hyväksi ja keksittiin mukavaa ohjelmaa näin naisten kesken! Päätimme yhtenä iltana laittaa hyvää salaattiruokaa ja käydä elokuvissa, ja toisena käydä paikallisella kirpputorilla. Isäntä kun ei paljon kirpuista piittaa, "romua" on jo kotona niin että kaapit ja hyllyt pullistelevat, ja hän ei sinne ainakaan itse halua tunkea mukaan, eikä ulkona kylmillä ilmoilla odottaminenkaan ole mitään mukavaa. Parhaiten siis sopii käydä siellä kurkkimassa silloin kun mies ei ole kotona ja vielä mukavassa, samanhenkisessä seurassa. Tässä tyttäreni ottamia kuvia paikallisesta kirppuktorikaupastamme, tai Romukaupasta niin kuin sitä kyllä kotona nimitämmekin.

Nostalginen vanha äänilevy ja kuori - His Master's voice! Tekisi melkein mieli ostaa, vaikkei ole enää soitinta jossa sitä voisi kuunnella!

Tällä kertaa tarttui kirpputorilta mukaan pelkästään vanha metallinen (messinkiä?) etikka- ja maustepullojen teline. Valitettavasti sopivia pulloja ei ollut, joten kuvaukseen poimin muutaman pullon kotoa, mutta ajan kanssa löydän ehkä sopivampia ja voin ottaa telineestä sitten uusia kuvia. Minusta siinä on hauskat muodot ja sopivan patinoitunut ilme - tai shappy chic, niin kuin nykyään kaikki sanovat! Se mikä näissä kuvissa näyttää lähes ruosteelta, ei sitä kuitenkaan ole, vaan metalli on suurin piirtein sen väristä, mutta en ole aivan varma onko teline messinkiä, vai vain maalattua peltiä ja rautaa, en ole vielä tutkinut sitä niin perin pohjin. Minusta vain sen muodot ovat niin hauskat.

Tyttäreni muuten sanoi kuulleensa, että tuollaisia telineitä nimitettäisiin täällä "mausteapteekeiksi". Onko Suomessa ollut tuollaista nimitystä, minä en ainakaan muista.

Vanha pöytäliina kuvassa on käsin koruommeltu ja joskus aikaisemmin tullut mukaan samalta kirpputorilta.

Niin myös seuraavissa kuvissa olevat kauniit vanhat kehykset. Oikeastaan ostin ne vain juuri kehyksien takia, en esim. tuon vanhan naisen kuvan takia. Tässä käytin tyhjää kehystä vain rajaamaan vanhaa kaunista lukon kilpeä, mutta ajattelin oikeastaan maalata kehyksiin omia sopivia kuvia.

Kun nyt olen katsellut tarkemmin tuon naisen kuvaa, niin olen melkein alkanut tuntea huonoa omaatuntoa sen vuoksi, että olin ajatellut repiä hänet pois kehyksistä. Olen alkanut miettimään, että kuka hän mahtoikaan olla, missä ja milloin. Miksi hänellä on niin kova, melkein katkera ilme kasvoillaan. Oliko se vain jännitystä valokuvaamisen takia. Mitä hän puristaa helmassaan käsissään? Onko se katekismus, onko hän ehkä pyhäkoulun tai jonkin muun koulun ankara opettaja. Vai onko hän varakkaan talon talousmamselli, joka pitää tiukkaa otetta talon tilikirjasta. Vai onko hän pettynyt rakkaudessaan ja puristaa kädessään ehkä salaista runo- tai peräti päiväkirjaansa, johon kaikki surut ja pettymyksen kyyneleet on siirretty, ja kasvoille vain jääneet nuo suupielien ankarat juonteet? Kuva eikä kehys eivät kerro enempää, vain meidän jokaisen mielikuvitus voi antaa vastauksen.

Odotusta...

Hei,

tänä aamuna istui peipponen oksalla lintujen ruokailupaikalla. Se oli laihahkon näköinen, niin että joko se on joku yksinäinen talvehtija (miinus 20 asteen pakkasilla ja 80 cm kinoksilla - uskomatonta) tai sitten erehtynyt kalenterissaan ja tullut aivan liian aikaisin. Vaikka meillä on jo lämpömittari alkanut kipuamaan yli nolla-asteen useimpina päivinä, on öisin vielä melko kylmää ja lumen sulaminen käy kovin hitaasti. Vanha sanontahan sanoo, että kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta...jne. Mutta että kesä olisi puolen kuun päässä, niin kyllä siinä peipposta ei ole uskominen. Ja kun "ei yksi pääsky kesää tee" niin eipä kai tuo yksi peipponenkaan vielä. Eli saamme kyllä vielä pitkään odotella...

Ostin kevään iloksi muutamia viikkoja sitten ihanan vaaleanpunaisen hortensian. Mutta kuinkas kävikään, jo parin viikon sisällä se muutamana aurinkoisena päivänä pääsi kuivahtamaan hiukan liikaa, eikä siitä enää toennut, vaan pikku hiljaa kaikki kukat ja nuput nuutuivat. Ny on vain muutamia lehtioksia jäljellä ihanuudesta. Täytyy yrittää kuitenkin pitää sitä hengissä ja katsoa, josko saisin sen puutarhassa kesällä kasvamaan kuntoon ja joskus tulevaisuudessa vielä kukkimaan.

Keltaiset tulppaanit sen sijaan maljakossa voivat hyvin ja antavat kevään tuntua. Lisäksi jo yksi pihasta pensaasta taittamani oksakin jaksoi avata lehtiään tulppaanien seurassa. Tänään olen päiväkävelyllä taitellut enemmänkin oksia, sekä pajunkissoja että pihlajaa ja joitain muitakin, ja odotan jännityksellä jaksaako mikään niistä aukoa jo silmujaan maljakossa huoneen lämmössä.

Ikkunapuutarha vielä odottaa kevättä, siellä ei paljoa vielä versoa. Minun virkkaukseni vihertää ja rivi erilaisia kaktuksia.

Hiukan lisäväriä tuovat keräämäni kivet ja suuri etanan kuori, (jossa onneksi ei koskaan ole ollut asukasta) sekä muutamat kukkapurkit.

Ikkunapuutarha vielä odottaa kevättä, siellä ei paljoa vielä versoa. Minun virkkaukseni vihertää ja rivi erilaisia kaktuksia.

Hiukan lisäväriä tuovat keräämäni kivet ja suuri etanan kuori, (jossa onneksi ei koskaan ole ollut asukasta) sekä muutamat kukkapurkit.

Alimmassa kuvassa näkyvät käsinmaalatut kiinalaiset (?) päälliruukut, joissa on luultavasti pioninkukkia ja lintuja, minusta kauniit. Yllätyksekseni olen löytänyt ruukkuja tähän mennessä 3 kpl, kaikki Ruotsissa, mutta ihan eri kirpputoreilta. Keskimmäisenä alakuvassa alkaa vihertää 2 viikkoa sitten kellarista, talvilevosta tuomani apila, aikanaan Elban saarelta, Italiasta, lomamuistona tuotu. Jonkun viikon kuluttua se alkaa pursuamaan vaaleanpunaisia herkkiä kukkia, jos onnistun tarpeeksi kastelemaan ja lannoittamaan. Kiitollinen kasvi, josta on pikkuhiljaa levinnyt uusia sukupolvia tuttavillekin. Tyhjä ruukku vasemmalla ei ole tyhjä, vaan siellä on gloksiinian (olisiko suppilokukka suomeksi, olen unohtanut suomalaisen nimen) mukula, jonka toivon selvinneen talven yli. Pelkään kastelleeni sitä liikaa talvilevossa, ja odotan ja toivon, että eikö sentään pikkuhiljaa jotain lehden versoa alkaisi ilmestyä mullasta. Siis odotusta, odotusta, kevät on odotusta...

Lintuja ja siemeniä

Hei! Olen koko talven syöttänyt lintuja, sekä sorsia että pikkulintuja, ja ruokintapaikalla on vilske käynyt. Linnuista olen tunnistanut seuraavat: Talitiainen, sinitiainen, töyhtötiainen, hömötiainen (2), pyrstötiainen (veikeän näköinen: valkoinen pää ja vatsa ja hyvin pitkä pyrstö), varpunen, virhervarpunen, keltasirkku, punatulkku, pähkinänakkeli (1), hippiäinen, hemppo, punarinta (1), mustarastas (3), räkättirastas (1) ja käpytikka (1), harakka. Ne linnut joilla ei ole numeroa jäljessään ovat esiintyneet suurempina parvina, tai ainakin useina yksilöinä kerralla.

On siinä ollut katselemista. Siemeniä eri muodoissa on kannettu kotiin kaupasta useampia kiloja, lisäksi olen syöttänyt rastaita ja punarintaa pakasteesta löytyneillä marjoilla, pienillä banaanin ja omenanpalasilla sekä pilkotuilla viinirypäleillä. Loput herkut, jotka eivät niiden halukkaisiin nokkiin ole kadonneet, ovat sitten harakat lopuksi poimineet. Harakoita on kyllä minusta liiaksikin naapuristossa. Varsinkin keski- ja loppukesällä sen huomaa, kun morellit häviävät jo raakoina puusta ja samoin häviävät mansikatkin, siinä vaiheessa kun harakat ovat saaneet poikasensa, jotka tietysti huutavat nälkäänsä kurkku suorana.

Mutta nyt on kevät alkamassa ja viherpeukaloa on alkanut kutiamaan. Ensimmäiset siemenet on ostettu - ei linnuille, vaikka Toikan lasilintu ja oma savinen kyyhkyseni tässä kuikistelevatkin!

Siis HUIS, linnut, nämä siemenet ovat minulle ja multaan pantavaksi. Tomaatteja kahdessa muodossa: kirsikkatomaatteja ja pensastomaatteja. Molemmat runsassatoisia ja itsekasvatettuina ja auringossa kypsyneinä maistuvat maailman parhailta! Mutta on pakko odottaa pääsiäisen yli ennen kuin voin laittaa ne itämään, sillä yhdenkin päivän liikaa kuivahtaminen, kotoa poissa ollessamme, voi olla tuhoisaa pienille taimille. Täytyy siis odottaa että kotiudumme pieneltä pääsiäismatkaltamme, ennen kuin kylvän siemenet purkkeihin itämään! Mutta vesi tulee jo kielelle kesää ja tomaatteja ajatellessa. Varmaan tulee vielä hankittua muitakin siemeniä kylvettäväksi - ja kohta kun lumet alkavat häviämään metsistä ja ilmat lämpiävät niin että hyönteisiäkin alkaa leijailemaan, niin linnut saavat taas pärjätä "omin nokkinensa" (vai tekevätkö ne sitä nytkin - omalla nokallaanhan ne...???!!).

Kenkämuotia !!

Kun aurinko paistaa ja näkee, että lumikasat alkavat pikku pikku hiljaa vajoamaan, niin alkaa tehdä mieli esim. uusia kenkiä. Pysähdyin eräässä lehdessä katsomaan kenkäkuvia. Minusta ne olivat niin iloisen värisiä ja mukavanoloisia, että olisin vaikka voinut pistää niistä jotkut jalkaani, kunhan ensin tulisi ne kuivat kelit.

Valitettavasti näitä kenkiä ei kuitenkaan taida löytyä kaupoista. Lehti on nimittäin vuodelta 1988 peräisin oleva ruotsalainen Femina, eli kengät ovat 20 vuoden takaista mallistoa. Mutta eikös ole ihan pirteän näköisiä. Olenko vanhanaikainen vai, mutta eikö muoti ole ollut vähän samantapaista viime aikoinakin? Kenkien kannat kyllä korkeampia ja kummallisempia ja korokepohjia siellä täällä, mutta minä olisin kyllä taitanut mieluimmin valita jotain näistä, pysyisi paremmin pystyssäkin!

13. päivä ja perjantai!

Se oli eilen. 13. päivä ja perjantai. En ole oikeastaan ihan taikauskoinenkaan, mutta mieluiten vältän pidempiä matkoja ja muita erityisen tärkeitä tai ratkaisevia tekemisiä sinä päivänä - niin että kaipa sitten olen kuitenkin pikkuisen taikauskoinen. Mieluiten vietän normaalin rauhallisen päivän päivän töissä ja/tai kotioloissa. Niin ehkä ajattelivat monet perheistä Namsosissa Keski-Norjassa, ja kovin vähän aavistivat mitä iltapäivän kuluessa saattoi tapahtua. Läheisellä tietyömaalla räjäytettiin, ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin lähti kokonainen talo, koko kotipiha puineen kaikkineen ja sitten monta taloa liukumaan kohden läheistä järveä. Koko mäki taloineen kaikkineen luisui äkkiä alaspäin, talot hajosivat, repeytyivät ja kaatuivat ja vajosivat osittain mutaan luisuessaan pois paikaltaan.

Kuin ihmeen kaupalla ei yhtään ihmishenkeä mennyt tässä rytäkässä, luultavasti kiitos iltapäivän ajankohdan, jolloin monet olivat työssä, kouluissa tai pois matkustaneet. Ne jotka olivat paikalla saatiin nopeasti pelastettua ja evakoitua, mm. eräs nuori äiti vain muutaman päivän vanhan vauvansa kanssa. On siinä lapselle historiaa kerrottavaksi myöhemmin. Ajatella, miten olisikaan käynyt jos maa olisi alkanut vajota yöllä, onneksi ei niin kuitenkaan käynyt. Joka tapauksessa nämä ihmiset menettivät paljon, kun kodit hajosivat ja hävisivät, eikä alueelle nähtävästi voi uudelleenkaan tulevaisuudessa rakentaa sen epävarman maan laadun vuoksi. Nämä ihmiset siellä Namsosissa tulevat lopun ikänsä muistamaan maaliskuun 13. päivän ja perjantain vuodelta 2009.

Meillä oli sen sijaan rauhallinen päivä, vain kovin harmaa ja sumuinenkin. Samoin on ollut tänään. Lämpöasteita muutama, eikä ole satanut mitään, mutta ei ole tuntunut kovin keväiseltäkään pimeän päivän takia. Vietimme rauhallisen, hitaan aamun. Kahvikupillinen ja lehtiä sängyssä.

Symboloikoon tämä leikkaus vanhasta akvarellistani rauhallista aamukahvikuppostamme. Kovin sinisävyiseltä tuo maalaus vain nyt tässä näyttää. Luulen, että kamerassamme on nykyään jotain vikaa, kun kaikki kuvat vaikuttavat kovin sinisävyisiltä. Täytyypä tarkistaa asia.

Sitten taas kerran kävelimme syöttämään sorsia purolle. Niitä tuntuu olevan siellä vain enemmän ja enemmän, kävelevät yli kenkieni kun heittelen niille leivän muruja, ja jos yritän vaihtaa paikkaa niin ne ovat tiiviinä rykelmänä edessä niin ettei jaloille tahdo löytyä askeleen paikkaa. Taistelu leivästä on ankara. Toivoisin jo niillekin koittavan helpommat ajat. Pakkasethan ovat hellittäneet, mutta kun lunta ja jäätä riittää niin eiväthän ne raukat mistään löydä syötävää, jollei niitä ruokita.

Kotiin tultuamme söimme yhdistetyn aamiaisen ja lounaan eli "brunssin". Iltapäivällä isäntä yllätti ja kävi iloksemme kauppareissullaan ostamassa kimpun keltaisia tulppaaneita, jotka iloisella värillään valaisevat olohuonetta näin pimeänä päivänä.

Naisten päivää - ruusua ja pitsiä

Toivotan kaikille hyvää Naisten päivää!
Itse en sitä erityisemmin vietä - olkoonkin että monet ovat sitä mieltä, että naiset yhä ovat palkkakuopissa, monin tavoin painostettuja ja sorrettuja jne. mikä monissa maissa, tilanteissa, perheissä onkin edelleen totta. Mutta juuri sen tähden vietänkin mieluummin tasa-arvon päivää: kaikille sama ihmisarvo, turva ja hyvä kohtelu, sukupuoleen katsomatta!

Mutta juuri nyt minusta on aivan mukavaa istahtaa sohvan nurkkaan ihmettelemään mikä onkaan seuraava askel saadakseni kuvien mukaiset laput loppuun kirjottua ja kuinka paljon pitsiä vielä on virkattava ennen kuin saan näistä aineksista koottua (ehkä jo tulevaksi kesäksi !?)

ruusuliinan pöydälleni. Vastapainoksi voin mainita, että aamupäivällä olin lähes tunnin verran lapioimassa lunta pihallamme mieheni kanssa. En kuitenkaan vaadi häntä vastapalveluna auttamaan minua pitsin virkkauksessani - siitä nautiskelen mieluummin ihan itse!!! On ihan mukavaa olla nainen!

Viimeisimmät löydöt kirpputoreilta

Viimeisin ostos kirpputoreilta on pari ruusukuppia. Olen keräillyt viimeaikoina juuri ruusukuvioista posliinia ja sitä onkin kertynyt jo jonkin verran. Tässä viimeisimmät ruusuiset
vanhat kahvikupit, vasemman puoleinen suomalaista Arabiaa ja oikeanpuoleinen norjalaista Porsgrundin posliinia. Tähän perään liitän vielä kuvan Oslon asemalla helmikuussa äitienpäivänä käteeni työnnetystä äitienpäiväruususta. Varmaan viereisen kukkakaupan markkinointijuju! Mutta ruusu oli kaunis ja kestävä, vieläkin nököttää maljakossa, vaikka on nyt jo kuin paikalleen jähmettynyt, hieman kuivahtanut mutta edelleen kaunis ilman että on varistanut terälehtiään tai mennyt kurttuun.

Talven taitos - vai lisää lunta?

On helmikuun viimeinen päivä. Muutamana päivänä on ollut ihanan aurinkoista ja suurista lumimääristä huolimatta ja viime yön kiristyneestä pakkasestakin huolimatta tuntuu kuin kevään lupaukselta nähdä niin paljon valoa. Nettiennustus tulevan viikon uusista (lumi?-)sademääristä kuitenkin hieman jälleen kauhistutti - vieläkö lisää lunta? Laitan tähän pienen sarjan talven kuvista ja toivon kuitenkin sisimmässäni että nyt "taittuu talven selkä"!

Portin lyhty on saanut talvimyssyn ja kaulurin! Sininen hetki ennen lamppujen syttymistä.

Pihan suuri mänty kantaa raskasta taakkaa oksillaan. Pari kalpeaa talviauringon aamuista sädettä hyväilevät kuitenkin jo sen latvaa.

Sorsia syöttämässä läheisellä purolla, joka oli jo miltei umpijäässä, mutta muutaman lämipän päivän jälkeen taas aukeni pieneltä matkalta. Mieheni mukaan pidän koko kulmakunnan linnut nykyään ruoassa. Pakko on, kun niin sääliksi käyvät lumen keskellä ja pakkasilla!

Oikealla yksityiskohta omasta muutaman vuoden takaisesta öljymaalauksestani huurteisesta koivumetsästä.