Earth Hour - ja kesäaika

...ja pimeys tuli - kello 20.30 ja 21.30 välisenä aikana vedottiin maailman kansoihin ja koteihin, jotta kaikki olisivat solidaarisesti sammuttaneet lamppunsa ja säästäneet energiaa ja maapalloamme. Uskomattoman suurin joukoin tätä kehotusta noudatettiinkin, mutta täytyy tunnustaa, että meillä unohdettiin katsoa kelloa, ja niinpä vietimme pimeän periodin hiukan muista jäljessä! Mutta eiköhän säästö ollut yhtä suuri vaikkei se tapahtunutkaan aivan saman aikaisesti kuin muilla. Mietimme miltä tämä tilanne mahtoi näyttää esim. lentokoneesta tai muuten ilmasta nähtynä, pimenivätkö esim. suuret kaupungit toinen toisensa jälkeen, vai kuinka hyvin tilanne yleensä mahtoi näkyä korkeuksiin. Oliko ihmisten lamppujen sammuttamiseen osallistuminen niin täydellistä, että se yleensä näkyi mihinkään, näkyikö pimeä aalto liukuvan yli maan asuttujen seutujen kaukaa ilmoista katsottuna? On vaikea uskoa, että ilmiö olisi ollut niin tehokas ja näkyvä, mutta toivokaamme, että sen säästävä vaikutus oli sitäkin suurempi.

Tästä sähkön säästöstä liukuvat ajatukset vanhoihin aikoihin, "siihen aikaan kun isä lampun osti". Tai oikeastaan sinne päreaikaan. Miten automaattisena asiana me nykyaikana oikeastaan pidämmekään sitä, että yömyöhälläkin voimme vain nappia painamalla saada hyvän valaistuksen näkömme avuksi jotain tarkkaa työtä tekiessämme tai lukiessamme. Ajatella jos edelleen pitäisi työskennellä savuttavan päreen valossa. Näin joutuivat esi-isämme työskentelemään iltaisin, päreen, kynttilöiden tai liesitulen ääressä. Ja kuitenkin huoneiden hämäryydestä huolimatta he tekivät uskomattoman paljon hienoa käsityötä, ja jopa lukivatkin. Vaativimmat työt tietenkin tehtiin päivänvalolla ja vaikka kesäaikaankin, mutta harvoinpa varsinkaan mökkien emännät saattoivat istua iltakaudet vain kädet sylissään, tekemättä mitään hyödyllistä, oli sitten hämärää tai ei. Joskus tuntuu, että me nykyajan ihmiset olemme kyllä mahdottoman haavoittuvaisia kaiken tekniikkamme ja kehityksemme keskellä, ja myös sen takia. Kun vain tietokone lakkoilee, niin olemme heti aivan jumissa, emme voi hoitaa oikein mitään, emme liikeasioita, pankkiasioita, emme kirjoittaa kirjeitä emmekä viestejä, emme surfata netissä, emme edes kirjoittaa blogeja.... no niin, luulen että on aika mennä nukkumaan. Uni tuntuu hiertävän ei vain silmää, vaan ajatustakin, enkä aio jäädä odottamaan kello kahteen voidakseni kääntää kellon kesäaikaan, sen asian hoiti onneksi isäntä jo pari tuntia sitten.

Hyvää yötä!