"Naisten ilta" ja tavaroiden tarinoita

Heipparallaa!
Kun kissa on poissa niin hiiret...jne. Isäntä on matkoilla ja tytär tuli sopivasti kotiin käymään opiskelujensa parista, niin tietysti käytettiin tilaisuutta hyväksi ja keksittiin mukavaa ohjelmaa näin naisten kesken! Päätimme yhtenä iltana laittaa hyvää salaattiruokaa ja käydä elokuvissa, ja toisena käydä paikallisella kirpputorilla. Isäntä kun ei paljon kirpuista piittaa, "romua" on jo kotona niin että kaapit ja hyllyt pullistelevat, ja hän ei sinne ainakaan itse halua tunkea mukaan, eikä ulkona kylmillä ilmoilla odottaminenkaan ole mitään mukavaa. Parhaiten siis sopii käydä siellä kurkkimassa silloin kun mies ei ole kotona ja vielä mukavassa, samanhenkisessä seurassa. Tässä tyttäreni ottamia kuvia paikallisesta kirppuktorikaupastamme, tai Romukaupasta niin kuin sitä kyllä kotona nimitämmekin.

Nostalginen vanha äänilevy ja kuori - His Master's voice! Tekisi melkein mieli ostaa, vaikkei ole enää soitinta jossa sitä voisi kuunnella!

Tällä kertaa tarttui kirpputorilta mukaan pelkästään vanha metallinen (messinkiä?) etikka- ja maustepullojen teline. Valitettavasti sopivia pulloja ei ollut, joten kuvaukseen poimin muutaman pullon kotoa, mutta ajan kanssa löydän ehkä sopivampia ja voin ottaa telineestä sitten uusia kuvia. Minusta siinä on hauskat muodot ja sopivan patinoitunut ilme - tai shappy chic, niin kuin nykyään kaikki sanovat! Se mikä näissä kuvissa näyttää lähes ruosteelta, ei sitä kuitenkaan ole, vaan metalli on suurin piirtein sen väristä, mutta en ole aivan varma onko teline messinkiä, vai vain maalattua peltiä ja rautaa, en ole vielä tutkinut sitä niin perin pohjin. Minusta vain sen muodot ovat niin hauskat.

Tyttäreni muuten sanoi kuulleensa, että tuollaisia telineitä nimitettäisiin täällä "mausteapteekeiksi". Onko Suomessa ollut tuollaista nimitystä, minä en ainakaan muista.

Vanha pöytäliina kuvassa on käsin koruommeltu ja joskus aikaisemmin tullut mukaan samalta kirpputorilta.

Niin myös seuraavissa kuvissa olevat kauniit vanhat kehykset. Oikeastaan ostin ne vain juuri kehyksien takia, en esim. tuon vanhan naisen kuvan takia. Tässä käytin tyhjää kehystä vain rajaamaan vanhaa kaunista lukon kilpeä, mutta ajattelin oikeastaan maalata kehyksiin omia sopivia kuvia.

Kun nyt olen katsellut tarkemmin tuon naisen kuvaa, niin olen melkein alkanut tuntea huonoa omaatuntoa sen vuoksi, että olin ajatellut repiä hänet pois kehyksistä. Olen alkanut miettimään, että kuka hän mahtoikaan olla, missä ja milloin. Miksi hänellä on niin kova, melkein katkera ilme kasvoillaan. Oliko se vain jännitystä valokuvaamisen takia. Mitä hän puristaa helmassaan käsissään? Onko se katekismus, onko hän ehkä pyhäkoulun tai jonkin muun koulun ankara opettaja. Vai onko hän varakkaan talon talousmamselli, joka pitää tiukkaa otetta talon tilikirjasta. Vai onko hän pettynyt rakkaudessaan ja puristaa kädessään ehkä salaista runo- tai peräti päiväkirjaansa, johon kaikki surut ja pettymyksen kyyneleet on siirretty, ja kasvoille vain jääneet nuo suupielien ankarat juonteet? Kuva eikä kehys eivät kerro enempää, vain meidän jokaisen mielikuvitus voi antaa vastauksen.