torstai 23. huhtikuuta 2009

Ruusuja - Roses

Hei,

Totesin viimeksi, että pitsiä ja posliinia on ehkä näkynyt täällä blogissani kovin vähän, siitä huolimatta, että ne ovat mieluisia asioita. Tosin pitsin vääntäminen on jäänyt sen yhden pöytäliinan välipitseihin viime aikoina, mutta posliiniahan kyllä tulee silloin tällöin muunkin tavaran ohella osteltua kirpputoreilta ja nettikaupoista. Jospa tällä kertaa paremmitta puheitta mutta monin kuvin: vähän posliinia ja muutakin, mutta varsinkin ruusuja.



Ruusut eivät ole juurikaan kevätkukkia, mutta voisi sanoa kuin timantista jalokivien parissa, niin ruusu on kukkien parissa: Ikuinen. Kukkien kuningatar, vaikka onkin välillä vaikea kasvatettava. Alla minun posliininen "ruusuryhmäni", johon tosin on sekoittunut taustalla minun vanha tulppaani akvarellini, ainoastaan värisävyjen takia. Kannu, leikkuulauta ja kuppi ovat Arabiaa. Sokerikulho muualta ja kermakannu ruotsalainen. Alempana lähikuva sokerikulhosta, jossa niin hauska vanhanaikainen ja koristeellinen muotoilu.



Hello,
I mentioned in my last approach that I have had very little crochets and china in my blogg, in spite of its name and that they are things I like. In fact I have not lately done more crochets than those to the table cloth I am making, but china I do buy now and then as well as other things on fleet markets and net auctions. But this time, without more talk but with more pictures: some china and other things, and spesially roses this time.

Roses are not Spring flowers, but I think, that as diamonds among the precious stones, so roses are among the flowers: Perpetuals - for ever - the queens among flowers. It is a pity that they can be difficult to succeed with. Above is my "Rosegroup" in china, some Finnish Arabia porceline, some Swedish and something from an other Europien country. And under an old European sugar bowl which I like spesially for its funny fashion.












Vanha Arabian leikkuulauta, josta itse pidän valtavasti, siinä on niin ihanat vanhanajan romanttiset ruusut! Se tuli vastaan ruotsalaisessa Tradera-nettihuutokaupassa.


An old "Arabia" (Finnish China market) breadplate, which I like a lot because og the wonderful oldfashioned and romantic roses. This one I found in Swedish Tradera net-auction.



Ja tässä minun n. 15 vuotta vanha akvarellini ruusuista ja jasmiinin oksista.

And here my about 15 years old aquarel with roses and jasmines.






Tämä keramiikkakoristus ja pienet tekoruusut koristavat kylpyhuoneen ovea.

This ceramics with small decorating roses is hanging on our bathroom door.


Osin äitini ompelema kaitaliina, jonka perin keskeneräisenä. Koruompelin sen valmiiksi ja lupasin tyttärelleni kun hän perustaa opiskelujensa jälkeen oman kotinsa. Joskus vuosien kuluttua hän voi ehkä kertoa omalle tyttärelleen, että liinan on ommellut sekä hänen oma mummonsa ja äitinsä, ja siis tyttärentyttären isomummo, ja mummo!


My mother began this table cloth on her time, and I got it after her unfinished. I embroidered the rests and I promissed my daughter, that she can get it when she after her studies will settle down somewhere. Then she maybe one day can tell to her own daughter that it is embroidered by both her grand-mother and mother, that will say her daughters greit-grandmother and grandmother!






Ja lopuksi "eläviä" ruusuja, kuva viime kesän kimpusta. Minusta koiranputken kevyet kukat ja ruusut ovat aivan ihana yhdistelmä. Samoin sopivat koiranputket pionien kanssa. Ruusut ovat omasta puutarhasta.

And to the end "living" roses, a picture from last sommer. I think these white wild flowers (which name I do not remember in English) are a wonderful combination with roses. They also look nice the peonies. The Roses were picked up in our own garden.


Kiitos käynnistäsi tältä kerralta - tulethan uudelleen!

Thank you for your visit on my blog - welcome back!

5 kommenttia:

  1. Niin kaunista ja herkkaa. Ja sina siis maalaatkin?

    VastaaPoista
  2. Paljon taas olet kaikkea kaunista laittanut, hieno taulu olet taitava. Ihana leikkuulauta, pidän siitä paljon.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Erityisesti tuo leikkuulauta on ihana! Ja tuo oma maalauksesi on tosi nätti... oletko viime aikoina ennättänyt tarttua pensseliin?

    VastaaPoista
  4. Minttu, enpä juuri ole. Sekin aika minkä ehkä olisin nykyään muuten voinut käyttää maalaamiseen on mennyt valokuvaamiseen sekä tämän blogin päivittämiseen. Mutta ehkäpä taas loma-aikana tulee maalattuakin, varsinkin jos ei ole tietokonetta lähettyvillä, tai internettiä käytössä!! Terv. rosmariini

    VastaaPoista
  5. Kaikki esittelemäsi esineet ovat uskomattoman kauniita. Ja akvarellisi sitten...Eipä tarvitse ihmetellä mistä tyttäresi taiteellinen lahjakkuus
    on peräisin. Maalauksesi ruusujen terälehtien ja maljakon varjostukset, lehtien luonnollinen asento. Voi että!
    Sininen maljakko runsaine kukkineen on ihana!

    VastaaPoista