sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Roskalavalta uuteen kotiin! From a container to a new Home!



Hyvää kesäiltaa blogilaiset!



Eilen, heinäkuun 25. pnä heitti Jaakko kylmän kiven järveen. Motkotin siitä hieman pojalleni, jonka toinen nimi myös on Jaakko, ja lupasi jatkossa parantaa tapojaan, mutta eipä taida auttaa, vaan kesä on kaikesta huolimatta kääntymässä loppujaksoaan kohden. Illat ovat jo selvästi pimentyneet ja marjasadot, jotka roikkuvat pensaissa ja puissa todistavat samaa. Paljon on kuitenkin ehtinyt kesään ja lomaan mahtua. Aika ei tule riittämään kaiken kertomiseen ja kuvaamiseen, mutta aloitetaan vaikka näin pienesti.


Olen aina ollut kovin ujo penkomaan roskalaatikoita ja kaatopaikkojen aitauksia, vaikka silmä on kyllä kaihoten noteerannut vaikka minkälaisia ihania vanhoja käytettyjä ja aivan ehjiä tavaroita, joita ihmiset vain kylmästi heittävät menemään ajattelematta, että jollekin muulle nuo tavarat voisivat olla todellisia aarteita. Vai juuri siksikö heittävät? Ajattelevatko, että jos ei minulle enää kelpaa, mahdu, tai muusta syystä ei ole käyttöä, niin en anna muillekaan iloa tätä käyttää?



No, nyt kuitenkin sattui niin, että kun veimme mökiltä ison risukasan kaatopaikalle, oli sattumalta selän takana olevassa posliinin, lasin ja keramiikan konteineri. Sinne kilisivät upeat keramiikkaruukut, kauniit vanhat lautaset, aivan ihanat suuret kukkapurkit, ja kaikenlaista lasia ym. Lopulta kurkistin uteliaisuuttani sinne ja näin myös kahden kotoisen tallilyhdyn nököttävän surullisen näköisinä pohjalla, mutta aivan ehjinä kaikkine lasiruutuineen. En voinut vastustaa kiusausta vaan kurkotin pitkän harjan varrella ja sain toisen niistä nostettua ylös lähempää tutkimista varten. Kun totesin sen todella aivan ehjäksi, vaikkakin ilman ja ajan patinoimaksi, niin päätin ottaa sen mukaani. Olisin ottanut mielellänisen toisenkin pariksi, mutta se oli vielä syvemmällä, niin että tuskin olisin siihen ylettänyt, ja toisaalta taas olin liian ujo alkamaan liian suuriin ponnistuksiin ja huomion herättämiseen yleisellä kaatopaikalla. Nyt kuitenkin tämä vanhan ajan tallilyhdyn tapainen tunnelmavalaisin sai uuden kodin mökin kuistilla ja pääsi valaisemaan loppukesän pimeneviä iltoja.



Kertokaahan te muut blogilaiset, miten suhtaudutte tällaiseen tavaroiden heittämiseen, niin että ehjät kauniit esineet lentävät vain pirstaleiksi ja miten suhtaudutte tavaroiden kontainereista poimimiseen? Ehkäpä näiden lyhtyjen edellinen omistaja kuitenkin oli surullinen ne hylätessään ja toivoi niiden vielä pääsevän johonkin uuteen kotiin, kun oli ne niin kauniisti saanut jätettyä ehjinä kontaineriin. Ihme myös ettei kukaan muu ollut vielä tavaroita paiskoessaan onnistunut niiden laseja särkemään.

Hallo! Only a short resume in english this time:



Summer is going to turn to its end soon. There has happened much, but only a little thing now: I found this old "barn-lantern", it was thrown away by somebody who did not wanted to keep it anymore. I could not leave it in the container, but had to take it with me. Now it give us some lighting and atmosphere on our summer-cottage terrace.
















Kuulumisiin!


Bye bye now!



Rosmariini.

2 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä! Kirpparithan on sitä varten,että mikä toiselle ei enään kelpaa on taas toiselle oikea aarre.Ehkä tuon poisheittäjä vaan ei jaksanut viedä niitä minnekään kirppareille....Kyllä mäkin ottaisin, jos näkisin roskiksessa jotain mielenkiintoista..
    Ai kesä alkaa olla lopuillaan. Mulla on vaan päässä koko ajan miten oli vierailuni aikana kesä-heinäkuun vaihteessa, eli lämmintä ja valoisaa.

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis!

    Minua aina ihmetyttää, miksi heittää ehjää tavaraa roskiin, kun joku toinen voisi saada siitä ison ilon löytäessään sen esim. kirpputorilta edulliseen hintaan. En pidä lainkaan kertakäyttökulttuurista. Jos itse en tarvitse jotakin tavaraa, niin joko myyn sen eteenpäin tai vien lähetystorille, jonka tuottu käytetään kehitysmaiden hyväksi.

    Ainakin suomalaissa sisustuslehdissä ihmiset usein kertovat löytäneensä varsinaisia aarteita jätelavoilta, esimerkiksi Alvar Aallon tuoleja tms. Itse en valitettavasti ole tällaiseen koskaan törmännyt. Tosin on tunnutettava, että olen pari kertaa puhtaista lehtiroskista ottanut iselleni kotiin jonkin toisen pois heittämiä hyväkuntoisia sisustus- ja muotilehtiä....

    VastaaPoista