sunnuntai 6. joulukuuta 2009

6.12., Suomen Itsenäisyyspäivä - The 6th of Des., the Independence Day of Finland





Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ystäville!





I wish a nice Independence Day to all my Finnish friends! English summary follows in the end.




Meillä oli työntäyteinen päivä kotona - vapaapäivä kun on, emmekä näin joulun alla voineet sitä pyhittää pelkästään juhlimiselle. Eikä kutsua sen enempää linnaan kuin enää nykyään Suomen suurlähetystöönkään enää tipahtele. Ilman suurempia kehumisia totean vain, että viimeksi mainitussa paikassa aikanaan olemme kyllä saaneet maistella pikkuherkkuja ja viiniä ym. monien vieraiden ohella. Nyt on kuitenkin tilanne toinen.




Työn lomassa kotona päätimme kuitenkin juhlistaa itsenäisyyspäivää kahden hengen nopeatekoisella, mutta kuitenkin kolmen ruokalajin aterialla, sekä sinivalkoisella kattauksella kynttilöiden kera.






Ennen aterian alkua kohotimme pienen kuohuviinimaljan Suomen kunniaksi.


Alkuruokana seurasi sitten pippuripatee (valmiina ostettu) Kumberlandin kastikkeen ja tuoreen kurkun kera. (Olen aina haaveillut itse omatekoisesta pateesta jouluksi, mutta en ikinä saa sitä valmistettua. Pitäisi etukäteen hankkia kaikki lihalaadut ja sopivasti jauhettuina, ja valmistukseenkin menee aikaa kaikkien muiden jouluherkkujen laatimisen lomassa. Varmaan jää tänäkin vuonna laittamatta. Silloin kun sitä kaipaamme menee se ostopateeksi!)






Pääruokana yksinkertaiset filépihvit pippurikastikkeen, ranskalaisten perunoiden ja tuoreen salaatin kera. Juomina vettä ja punaviiniä. Totesin nämä kuvat otettuani, ettei minusta ruokakuvaajaksi ainakaan taida olla, joko on kamerassa liian heikko valo, kuvakulma huono tai sitten unohdan katsoa, miltä ruoka oikein näyttää. Tässäkin unohtui pyyhkiä kastiketahrat lautasen reunasta ja luultavasti olisi pitänyt ottaa kuva lähempää, mutta kun nälkä jo kurni vatsoja, niin en sen enempää ehtinyt näitä katsastella ennen kuin aloitimme. Ulkonäöstään huolimatta pihvit maistuivat erinomaisilta ja olivat sekä mureita ja juuri sopivasti paistettuja!








Jälkiruokana etukäteen omakätisesti valmistettu italialainen pannacotta (vaniljahyytelö) vadelmista ja pölysokerista ja sitruunanmehusta valmistetulla kastikkeella. Koristeena pari karhunvadelmaa ja sitruunamelissan lehti. Kokeilin pannacottaa nyt ensi kerran, mutta mmmm, tämä oli todella hyvää! (Mustat pisteet hyytelön päällä ovat aitoja vaniljatangon siemeniä, en todellakaan tiedä miten ne saisi pois, sillä ne menevät läpi sihdistäkin, mutta maku oli ainakin taattu.)



In English: We had a working day at home, something in the house we had to arrange before Christmas, that is why we had no time to think much celebrations. We, however, decided to have a little dinner for us two, an easy made dinner but with three courses and living lights in colours blue and white (colours in the Finnish flag). First we had a little toast for Finland, and then we began with pepper paté with Cumberland sauce and a little cucumber. The main course was beefsteak of filé, pepper sauce, French fries and a fresh salad natural. And as the finish, the dessert was homemade panna cotta with raspberry sauce, and some blackberries on the top. The beverages were red wine and fresh water. I am not very good to take food photos, the courses look maybe not so nice here, but I can assume you: they were very delicious! Have a nice evening!



Hyvää illan jatkoa kaikille!



Rosmariini

2 kommenttia:

  1. Ihanaista itsenäisyyspäivää myös teille! Kiva, kun juhlitte sitä sinivalkoisissa tunnelmissa. Me katselimme täällä linnan juhlia ja askartelimme samalla viimeisiä joulukortteja...

    Teidän menu kuulosti hyvältä, etenkin tuo jälkkäri toi veden kielelle!

    VastaaPoista
  2. Itsenäisyyspäivätoivotukset täältäkin,vaikka onkin kohta jo loppumassa tätä kirjoittessa.Hienon näköinen menu!

    VastaaPoista