Ukkonen - The thunder

Hei, mikäs ilmiö tuo on!!?  Ihmettelin eräänä aamuna nyt elokuussa kun katsahdin ulos ikkunasta.

Aamuaurinko hieman vaisuna näkyi itäisellä taivaalla, mutta lännessa taivas näytti omituisen tummalta, vaikka oli osin kirkas, ja yli taivaan kulki merkillinen vaalea viiru.  Viiru muistutti lentokoneiden jättämää savuvanaa, mutta oli liian leveä, yhtenäinen ja pitkä ollakseen sellainen.  Tutkiskelin taivasta hetken ja totesin, että taitaa olla melkoinen ukkosvyöhyke tulossa.  Vaalea viiru oli pilvimassan reuna, ja massa eteni huimaa vauhtia levittäytyen yli puolen taivasta. Äkkia kamera esiin.  Meidän pihamaamme ja tonttimme on kuitenkin niin puiden, ja mäkien ympäröimä, ettei pilvimassasta saanut niin vaikuttavia kuvia, kuin miltä se itsestä tuntui sen kohotessa koko ajan ylöspäin keskitaivasta kohden, mutta muutama kuva tässä silti:

Ukkosrintama kohosi noin 10-15 minuutissa yli koko taivaan, ilma pimeni ja ulkona oli lähes kuin yöllä pahimmillaan ja sitten alkoivat salamat ja jyrinä.  Sitten tuli myrskynkaltainen puuskainen tuuli ja taivaat aukenivat, niin kuin tavataan sanoa. Vettä ja rakeita tuli molempia valtoimenaan. 

Kaiken kaikkiaan salamoita ei ollut kovin montaa, mutta yksi tuntui räiskähtävän aivan lähelle.  Mistään vahingoista emme kuitenkaan ole kuulleet puhuttavan - ja hyvä niin. Kaiken kaikkiaan luulen varsinaisen ukkosmyrskyn ja sateen kestäneen vain puolisen tuntia.  Sen jälkeen ilma rauhoittui hieman, se kirkastui jälleen vähän  ja alkoi tasaisempi kesäsade. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaisen rintaman lähestyvän tuon näköisenä, nähtävästi tuuli sen reunassa - tai en tiedä mikä - aiheutti tuon merkillisen vaalean värityksen rintaman reunaan.  Vasta pilvimassan noustessa ylemmäs, siinä alkoi näkyä tavallisia ukkospilven muotoja.  Mahtoiko olla sitten kesän viimeinen ukkonen näillä kulmilla, mutta lyhyydestäänkin huolimatta tavallaan vaikuttava.  

Tätä huomattavasti rajummat ilmat olen kokenut 3-4 kertaa elämässäni: kerran tai kaksi Suomessa kun rajuilma kesti koko yön ja olin melko nuori vielä, sitten kerran lomamatkalla etelä-Ranskassa, jolloin oli täysin mahdotonta ajaa autoa salamien tiheyden ja rankan sateen vuoksi,  kerran lomalla Tunisiassa, missä emme voineet muuta kuin ihailla yöllistä salamoiden näytelmää ja pauhua, luonnon voimia. Mutta aamulla siellä oli surkea näky.  Rajuilma oli tehnyt paljon tuhoa, palmut katkeilleet, aurinkokatokset repeilleet, hotellin köynnöskasvit vaipuneet maahan, mutavelli peitti laattakäytävät.  Siellä oli kuitenkin varmaan totuttu ukkos- ja sademyrskyjen rajuuteen, sillä muutamassa tunnissa siellä oli paikat jälleen raivattu, köynnöskasvit nostettu ja sidottu ylös rakennusten seinämille, laattakäytävät puhdistettu ja pesty , ja katkeilleet puut ja oksat viety pois. Se oli tehokasta!

Lopuksi omituinen pilvimuodostuma, jonka näimme lomalla Ruotsissa mökiltä kotiin ajaessamme heinäkuun lopulla. Kuva otettu kännykällä läpi tuulilasin, joten kuvan laatu ei ole paras mahdollinen.  Tämä ei kuitenkaan tainnut olla mikään ukkospilvi, muuten vain erikoinen!

Rosmariini

Elokuun mekko - August dress

Hyvää loppukesää!
Elokuun pimeneviä iltoja, kuutamoa, ja toivottavasti vielä lämpimiä säitä!

Minä olin nuorempana kova ompelemaan itselleni vaatteita, mutta jossain vaiheessa se jäi vähemmälle ja kutominen ja virkkaaminen veivät voiton.  Itselle on myös hieman hankalaa ommella, jos ei ole sovitusnukkea - ja minulla ei sellaista ole! Aikanaan on kuitenkin tullut hankittua kaikenlaisia kangaspaloja laatikon pohjalle, minne osa sitten on jäänytkin, kun ompeluinnostus hiipui.  Nyt ajattelin yrittää niitä hyödyntää ja kaivoin mm. erään intialaistyylisen voimakaskuvioisen, mutta hieman tumman kankaan esiin, ja ajattelin, että ehkä sille löytyisi käyttöä pikkumekkona loppukesän menoihin ja tummuviin iltoihin.  Halusin hyvin, hyvin yksinkertaisen mallin, vain hieman kellon helmasta, muuten polvipituisen ja suoran ja lyhythihaisen, koska kangas itsessään on melko voimakas.  

Erinäisten sovituskertojen jälkeen peilin edessä, alkoi mekko tulla  valmiiksi.  Mutta kaikesta kuvioinnistaan huolimatta se tuntui kuitenkin vaativan jotain piristeeksi ja lisukkeeksi, koska kangas on mustapohjainen ja 

siis melko tumma. En kovinkaan usein käytä leninkien kanssa vyötä, joten muu vaihtoehto pitäisi löytyä.

Olimme tyttäreni kanssa pienellä ostosmatkalla ja silloin etsin mekkoon sopivaa helminauhaa tai muuta lisuketta. Löysinkin sattumalta aivan uuden kaupan, missä löytyi helminauhoja joka lähtöön ja kaikissa mahdollisissa väriyhdistelmissä.  Löysin kaksi, joiden iloisen väriset suuret pompulat tuntuivat sointuvan mekon kankaan värehin.  Valitsin niistä pisimmän ja sen pirteämmän vaihtoehdon ajatellen, että se on myös kesäisempi ja sopii moniin muihinkin t-paitoihin yms., eikä ole liian elegantti minun omaan tyyliinikään. Joku ehkä ajattelee, että miksi kirjava helminauha kirjavaan mekkoon.  Tosiasia on kuitenkin se, että kokeilin paria yksiväristä kaulakorua kaupassa mekon kangaspalaa vasten, samaa rosanvivahdetta kuin kankaassa ja toista keltasävyistä.  Kummatkin hävisivät kangasta vasten täysin, eivätkä antaneet mitään.  Valitsemani helminauha minusta sen sijaan  kevensi sopivasti yksinkertaista, mutta  tummakuvioista mekkoani.

Mitäpä te tykkäätte?  Alla vielä lähikuva mekosta ja helminauhasta.

Myöhemmin kotona huomasin vaatekomeroani penkoessani, että minullahan on myös kevyt ja yksinkertainen vetoketjujakku, joka varmaan sopisi mekon pariksi.  Ja näinhän olikin:

Alkaakohan olla jo liikaa liilapunertavaa.  En yleensä ole paljoa harrastanut vaaleanpunaisia tai lilavärisiä vaatteita.  Mutta nyt sattui vain näin.  Elokuun asu on nyt sitten valmis, jakku jopivan ohut, mutta kuitenkin hiukan lämmittävä viileneviin iltoihin!

Itse innostuin tämän tekeleen mukana uudelleen vaateompelusta, niin että suunnitelmissa on jo uusikin mekko.

Lisäksi eräs kangas odottaa toteuttamista jakuksi  tyttärelle, samoin kuin eräs toinen kangas, myös tyttärelle, mutta hänen vanhan nojatuolinsa uudelleen päällystämiseksi.  Tekemistä siis riittää, en pode pulaa ajanvietteestä, mikä tietysti on hyvä asia!

Tervehdyksin,

Rosmariini

Vadelmia hepokatin kera! - Raspberrys with bush-cricket!

Haloo blogilaiset!

Loppukesä on menossa.  Satoa riittää sateista huolimatta.  Olin varma, että tältä kesältä olivat metsävadelmat jo joko poimuttu muihin suihin, tai sitten varisseet maahan tai vähintäinkin mädäntyneet viimeaikojen rankkojen sadekuurjen seurauksena.  Yllätykseni ja iloni oli suuri kun "tarkastusmatkallani" näinkin, että metsävadelmia oli vielä puskat täynnä.  Kiireesti kotiin hakeaan sopivaa astiaa ja sitten poimimaan.

Jo hieman yli puolen tunnin kuluttua minulla oli ensimmäinen astia täynnä ja aloin täyttämään toista ja siirryin yhä keskemmälle vadelmapuskikkoa, joka riitti minua yli rinnan korkeudelle!  Vadelmakuppi oli vasemmassa kädessä ja oikealla poimin alempaakin lehtien alta, sillä usein suurimmat ja mehevimmät vadelmat piileskelivät alempana varressa ja varjossa pahimmalta paisteelta.  

Äkkiä tunsin piston vasemmassa käsivarressani.   Ensimmäinen ajatus oli käärmeestä, mutta samassa ajattelin, ettei se voinut olla niin korkealla kuin marja-astiaa piteleväni vasen käsi oli.  Siirsin marja-astian varovasti oikeaan käteeni ja käänsin käsivarttani.  Käsivarren ulkosivulla istui suuren suuri heinäsirkka, tai tässä tapauksessa oikea hepokatti, joka ilmeisesti oli päättänyt häätää minut marjastuspaikaltani puremalla minua sinnikkäästi käteen.  Se oikein tosissaan työskenteli leukojensa kanssa ja puri ihoani. Yritin huiskauttaa kättäni, mutta tämä itsepäinen otushan ei lentänyt minnekään, vaikka omasi komeat siivetkin.  Se roikkui tiukasti kaikilla varpaillaan ihossani kiinni. Lakin marja-astian maahan ja yritin sen jälkeen oikealla kädelläni tönäistä otuksen pois käsivarrestanista ja luulinkin  jo saaneeni sen putoamaan, mutta se onnistuikin takertumaan puseroni helmaan.

  Sain toisella kädellä kaivettua taskutani kännykän samalla kun vahdin liikkumista. Sainkin otettua siitä kuvan ja yritin sitten huitaista se pois. Luulin sen nyt hävinneen mutta ei, yht'äkkiä tajusin että se käveli hihassani olkavarressa, melkein selän puolella, ja määrätietoisesti niskaa kohden.  Kun ei vaarallisemmasta otuksesta kuitenkaan ollut kyse, niin totesin mielessäni, että on paras itse ottaa kontrolli sen vaelteluun. Ojensin käteni ja sain sen kävelemään sormelleni, missä se heti  jälleen yritti vahvoilla leuoillaan joko vääntää itselleen liha-ateriaa tai sitten vain edelleen pelotella alueelleen tunkeillutta.  (Valitettavasti kännykän kuva on tarkentunut vadelmapuskaan eikä itse hepokattiin!)

Se oli noin lähes peukaloni paksuinen ja yhtä pitkä kuin koko etusormeni ja vielä tuntosarvet lisäksi!  Päätin, että sen oli aika siirtyä omille teilleen ja sain sen parin metrin päässä poimimispaikastani siirtymään vadelmapensaan lehdelle.  Huomasin silloin, että sitä ei  siinä  melkein pystynyt erottamaan - eli sillä oli erinomainen piiloväritys suhteessa asuinpaikkaansa!  Eikä siis mikään ihme jos en minäkään olisi sitä huomannut aikaisemmin, vaikka olisin suorastaan ojentanut sille käteni. Nyt voisin kai hieman muunnellen lauleskella vanhaa laulua, että ...oli hepokatti pensaassa poikittain.... jne.!

Ihmettelin moisen otuksen tapaamista. Olen muutamina kesinä nähnyt kyllä suuria heinäsirkkoja, mutta en kertaakaan aikaisemmin näin suurta ja noin suurien siipien kera.  Se sai minut kyllä vähän ensin hätkähtämään, mutta en onneksi pahemmin pelkää mitään mönkiäisiä, en edes hämähäkkejä. Niinpä ennemmin jäinkin ihmettelemään, että onko yhä lämpenevä ilmastomme saanut näinkin suuren otuksen jo muuttamaan meidänkin alueillemme. Minä sain kuitenkin rauhassa jatkaa poimimistani ja kun molemmat muovirasiani olivat täynnä, palasin kokemusta rikkaampana kotiin.  Vadelmia tuli melkein kilon verran, mikä oli melko mukava saavutus niin lyhyellä poimimisella. Tämä tietää muutamia mukavia herkuttelukertoja norjalaisten lappujen (sveler/lapper), ja rømmen (kermaviiliä muistuttava hapankerma) kera talvi-iltoina ja samalla muistellen tapaamistani hassun ja itsepäisen hepokatin kanssa!

Vadelman tuoksuisin terveisin,

rosmariini

Potilas - Patient

Heippa,

meillä on ollut vähän sairautta viime päivinä.  Molemmat koirukset ovat poteneet vastatautia, joka ei ole

antatunut yhdellä ja kahdella päivällä, vaan sitä on jatkunut jo useamman päivän sekä Mikellä että Nessiellä.

Ruokaa vähennettiin ja muutettiin, mutta ei luultavasti tarpeeksi tehokkaasti, koska vastavaivat tavallaan puhkesivat uuteen vauhtiin ja samalla on väsyttänyt molempia koiria silmin nähden. Muutama päivä on melkein täysin kulunut nukkuessa.  

Tässä pari kuvaa Mikke-reppanasta, jolla korvatkin on litistyneet nurin päin sen sikeästi nukkuessa sohvalla. Taustalla näkyy pari tummempia koirankoipia, jotka kuuluvat Nessielle, se nukkui kulmasohvassa toiseen

suuntaan samanaikaisesti.

Nyt tänä aamuna onneksi kuitenkin näyttää siltä, että viime päivien vatsatipat sekä riisi/kalapulla dieetti on tehonnut, sillä molemmat potilaat vaikuttivat tänä aamuna jo  huomattavasti iloisemmilta ja pirteämmiltä aamulenkin jälkeen.

Rosmariini

Uutta mökillä - New things on the cottage

Heippa,

Tänä kesänä tuli mökille hieman uutta ilmettä vähän sinne ja tänne.  Viime kesänä ostin keittiöön pienen sohvan vanhan pöydän kaveriksi. Yritimme käsitellä sitä ensin niin, että sen väri olisi hieman lähempänä entisen astiakaapin männynväriä tai tuolien tammea.  Mutta se ei onnistunut.  Sitten päätimme, että OK, penkki reilusti maalataan jollain värillä.  

Samaan aikaan olen jo kauan aikaa kerännyt erilaisia vanhoja, lähinnä vihreäsävyisiä lautasia ja olen toivonut niille sopivaa lautashyllyä.  Olen katsellut sopivaa hyllyä kirpputoreilta, mutta en ole löytänyt mieleistäni, en myöskään uutta vastaavaa. Sitäpaitsi minullahan on voimakkaana tuo DIY ('do it yourself'') eli tee se itse -tarve. Kun sitten Bonytt-lehden vanhassa numerossa näin oheisen kuvan niin päätin, että minähän suunnittelen oman hyllyni itse ja yritän houkutella isännän ottamaan sahan ja vasaran käteensä.

Minusta kuvan lautashylly on tosi kaunis, mutta totesin sen pian ensinnäkin liian suureksi ja dominoivaksi meidän pienen mökkikeittiömme seinälle sekä myös turhan kiemuraiseksi ja epäkäytännölliseksi sivulaitojen alimmaisten korkeiden päiden osalta.  Meillä on lautashyllyn paikka pikkusohvan yläpuolella ja tuollaisiin reunoihin olisimme jatkuvasti kolhineet päätämme.  Niinpä lähdin piirtämään ja mittailemaan omaa versiota, joka sekä tyyliltään että mitoiltaan sopisi paremmin mökillemme. Isäntä lopulta suostui yrittämään hyllyn rakentamista, mutta oli ehdottomasti sitä mieltä, että puunväriseksi sitä ei voi jättää, hänen työnsä ei tulisi olemaan tarpeeksi siisti, eikä naulan/ruuvin reikiä koskaan saisi tarpeeksi kauniisti piiloon (hän on turhankin tarkka ja itsekritiikkinen!).

No, myönnyin sitten lopulta, että maalataan hylly jollain vaalealla värillä, ja lopulta tulin siihen tulokseen, että pikku sohva ja hylly saisivat saman vaalean harmaan värin, niin että keittiöömme tulisi hieman yhtenäisempi tunnelma, kun siellä nyt jo ikivanhan ruokapöytänä käyttämämme pöydän, astiakaapin, tuolin jne vuoksi on useitakin sävyjä ja puulajeja!  Piirtelin sitten muutamia hyllyversioita ja mittailin paperille ja leikkasin sanomaloehden sivuista mallin sahausta varten. Lautasten eteen tulevat tukilistat halusin upotettavaksi niin, että ne tulivat osaksi sivujen kaariprofiilia, eivätkä pistäisi erikseen esiin.  Isäntä sahasi, hioi, naulasi ja hioi jne.  Ja tulihan siitä ihan mukana hylly.  Se mitä lisäksi olin siihen toivonut oli pienet koukut hyllyn alimman laudan alle niin että sinne voisi ehkä ripustaa jonkun kupin tai jotain muuta pientä.  Koukut toistaiseksi ovat jääneet puuttumaan, sillä mistään en ole löytänyt niin pieniä ja sieviä ja kuitenkin tarpeeksi suuria koukkuja joihin kupin korva mahtuu, mutta jotka ovat kuitenkin kooltaan siroja suhteessa hyllyt pienuuteen.  Kaikki löytämäni ovat joko aivan liian suuria, tai sitten aivan liian pieniä.  Joten tämän asian suhteen odotellaan vielä.
Väri löytyi omalta pihalta,  mäntyjen naava oli ajatuksissani mallina vaalean harmaaseen.

Oikea maalinsävykin löytyi kun kaupan (Due=) kyyhkynharmaaseen sävyyn lisättiin vielä 20% valkoista.
(Tosin penkin ja hyllyn harmaa ei lopultakaan näytä yhtä siniharmaalta kuin naavassa, vaan sävy on lämpimämpi, koska maalauspohja oli kummassakin alunperin hieman punertavaan menevä.)
Ja sitten vain maalaamaan! 

Maalasin sekä penkin että hyllyn kahteen kertaan.  Kolmaskin kerta olisi vielä paikallaan, mutta koska oli odotettavissa kesävieraita mökille, eikä aikaa maalaamiseen enää ollut, niin päätimme jättää mahdollisen kolmannen kerroksen toiseen ajankohtaan.

Hylly valmistui ensin ja se löysi paikkansa seinältä ja lautaset hyllyiltä:

Kukkalaatikoissa terassin reunoilla oli tänä kesänä tällainen yhdistelmä.  Sattumalta aivan samat värit löytyivät kankaasta, jonka olin ostanut Marimekolta ("Ahon laita") ommellakseni mökin vanhoihin keittiötuoleihin ja sohvalle tulevaan istuintyynyyn samanväriset päälliset.  Tämäkin ajatuksena saada väripaletti hieman yhtenäisemmäksi ja yhteenkuuluvammaksi siitä huolimatta että huonekalujen puulajit ja puuosien väritykset ovat eriparia!

Tässä kuvassa on sohva vielä maalaamatta, mutta tyyny on ommeltu sekä sohvaa varten, että tuoleihin.

Ruokapöytänä toimii ainakin n. 60-70 vuotta vanha kirjoituspöytä, jossa on alkuperäinen tumma ja ajalle

tyypillinen lakkamaali.  Olen aina halunnut säilyttää kalusteiden alkuperämaalin ja patinan, mutta ehkä pikkuhiljaa alan nyt antamaan periksi, niin että joko hankitaan uusi pöytä, (ehkä "uusi vanha pöytä") joka sopii paremmin kokonaisuuteen, tai sitten maalataan tämäkin samalla harmaalla kuin hylly ja sohva.  Oikeastaan mökin ruokailupaikka on kokonaisuudessaan ajatuksissamme, sillä mökkiä pitäisi suurentaa ja mm. juuri ruokailupaikkaa varten on monenlaisia ajatuksia ja piirroksia vetämässä.  Aika näyttää milloin ja miten ja jos toimeen tartutaan!

Ja sitten lopulta sekä sohva että lautashylly paikallaan maalattuina.

Hyviä kesä- loma- ja mökkipäiviä teille kaikille, ainakin joillakin niitä vielä riittää ennen koulujen, töiden ja muiden velvollisuuksien alkamista!
Tervehdyksin,
Rosmariini

Toivelukemista - Dreamreading

Halloo,

Poikamme on viettänyt vilkasta ja jännittävää aikaa San Franciscossa.  Ihan kateeksi käy.  Viimeksi hän kiipeili Yosemit-luonnonpuistossa vuorelle, se kesti kuulemma 10 tuntia.  Hän totesikin olevansa melko poikki sen reissun jälkeen.  

Mutta toissapäivänä nousi kyllä äiti-raukalla ihan tukka pystyyn:  Saimme häneltä viestin: "Tulin juuri alas laskuvarjolla!"  Herranen aika kuinka pelästyin, mutta poika tuntee äitinsä - jos olisi etukäteen kertonut mitä aikoi tehdä, niin olisin varmaan ottanut suoran lennon San Franciscoon yrittääkseni estää moisen!  No hyvin se oli kuitenkin mennyt ja hän lupaili ottaa rauhallisemmin ja tehdä vähemmän vaarallisia tempauksia vastaisuudessa.  Lähitulevaisuudessa on kuulemma vuorossa retki Napa Valleyn viininviljelysalueelle ja jokin musiikkifestivaali.  Kuulostaa ainakin hieman vaarattomammalta.

No me olemme eläneet hengessä mukana pojan retkillä ja tutkineet uteliaina kartoista ja kirjoista, missä hän milloinkin on reissannut ja seikkaillut.  Eli nämä kaksi kirjaa ovat kuuluneet meidänkin kesälukemistoomme.  Ja ehkä jossain vaiheessa mekin pääsemme  taas seikkailemaan...

Hyviä kesäpäiviä edelleen kaikille!
Rosmariini