maanantai 19. elokuuta 2013

Potilas - Patient

Heippa,

meillä on ollut vähän sairautta viime päivinä.  Molemmat koirukset ovat poteneet vastatautia, joka ei ole
antatunut yhdellä ja kahdella päivällä, vaan sitä on jatkunut jo useamman päivän sekä Mikellä että Nessiellä.
Ruokaa vähennettiin ja muutettiin, mutta ei luultavasti tarpeeksi tehokkaasti, koska vastavaivat tavallaan puhkesivat uuteen vauhtiin ja samalla on väsyttänyt molempia koiria silmin nähden. Muutama päivä on melkein täysin kulunut nukkuessa.  
Tässä pari kuvaa Mikke-reppanasta, jolla korvatkin on litistyneet nurin päin sen sikeästi nukkuessa sohvalla. Taustalla näkyy pari tummempia koirankoipia, jotka kuuluvat Nessielle, se nukkui kulmasohvassa toiseen
suuntaan samanaikaisesti.





Nyt tänä aamuna onneksi kuitenkin näyttää siltä, että viime päivien vatsatipat sekä riisi/kalapulla dieetti on tehonnut, sillä molemmat potilaat vaikuttivat tänä aamuna jo  huomattavasti iloisemmilta ja pirteämmiltä aamulenkin jälkeen.

Rosmariini

2 kommenttia:

  1. Voi pieniä...onneksi vointi on jo parempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jael, kyllä, nyt on entinen vauhti päällä, mutta se vei kyllä aika monta päivää!

      Poista