Aamuaurinko hieman vaisuna näkyi itäisellä taivaalla, mutta lännessa taivas näytti omituisen tummalta, vaikka oli osin kirkas, ja yli taivaan kulki merkillinen vaalea viiru. Viiru muistutti lentokoneiden jättämää savuvanaa, mutta oli liian leveä, yhtenäinen ja pitkä ollakseen sellainen. Tutkiskelin taivasta hetken ja totesin, että taitaa olla melkoinen ukkosvyöhyke tulossa. Vaalea viiru oli pilvimassan reuna, ja massa eteni huimaa vauhtia levittäytyen yli puolen taivasta. Äkkia kamera esiin. Meidän pihamaamme ja tonttimme on kuitenkin niin puiden, ja mäkien ympäröimä, ettei pilvimassasta saanut niin vaikuttavia kuvia, kuin miltä se itsestä tuntui sen kohotessa koko ajan ylöspäin keskitaivasta kohden, mutta muutama kuva tässä silti:
Ukkosrintama kohosi noin 10-15 minuutissa yli koko taivaan, ilma pimeni ja ulkona oli lähes kuin yöllä pahimmillaan ja sitten alkoivat salamat ja jyrinä. Sitten tuli myrskynkaltainen puuskainen tuuli ja taivaat aukenivat, niin kuin tavataan sanoa. Vettä ja rakeita tuli molempia valtoimenaan.
Kaiken kaikkiaan salamoita ei ollut kovin montaa, mutta yksi tuntui räiskähtävän aivan lähelle. Mistään vahingoista emme kuitenkaan ole kuulleet puhuttavan - ja hyvä niin. Kaiken kaikkiaan luulen varsinaisen ukkosmyrskyn ja sateen kestäneen vain puolisen tuntia. Sen jälkeen ilma rauhoittui hieman, se kirkastui jälleen vähän ja alkoi tasaisempi kesäsade. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaisen rintaman lähestyvän tuon näköisenä, nähtävästi tuuli sen reunassa - tai en tiedä mikä - aiheutti tuon merkillisen vaalean värityksen rintaman reunaan. Vasta pilvimassan noustessa ylemmäs, siinä alkoi näkyä tavallisia ukkospilven muotoja. Mahtoiko olla sitten kesän viimeinen ukkonen näillä kulmilla, mutta lyhyydestäänkin huolimatta tavallaan vaikuttava.
Tätä huomattavasti rajummat ilmat olen kokenut 3-4 kertaa elämässäni: kerran tai kaksi Suomessa kun rajuilma kesti koko yön ja olin melko nuori vielä, sitten kerran lomamatkalla etelä-Ranskassa, jolloin oli täysin mahdotonta ajaa autoa salamien tiheyden ja rankan sateen vuoksi, kerran lomalla Tunisiassa, missä emme voineet muuta kuin ihailla yöllistä salamoiden näytelmää ja pauhua, luonnon voimia. Mutta aamulla siellä oli surkea näky. Rajuilma oli tehnyt paljon tuhoa, palmut katkeilleet, aurinkokatokset repeilleet, hotellin köynnöskasvit vaipuneet maahan, mutavelli peitti laattakäytävät. Siellä oli kuitenkin varmaan totuttu ukkos- ja sademyrskyjen rajuuteen, sillä muutamassa tunnissa siellä oli paikat jälleen raivattu, köynnöskasvit nostettu ja sidottu ylös rakennusten seinämille, laattakäytävät puhdistettu ja pesty , ja katkeilleet puut ja oksat viety pois. Se oli tehokasta!
Lopuksi omituinen pilvimuodostuma, jonka näimme lomalla Ruotsissa mökiltä kotiin ajaessamme heinäkuun lopulla. Kuva otettu kännykällä läpi tuulilasin, joten kuvan laatu ei ole paras mahdollinen. Tämä ei kuitenkaan tainnut olla mikään ukkospilvi, muuten vain erikoinen!
Rosmariini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti