Kesäkuvia - Summerpics

Hei ystävät!  ...pitkästä aikaa!  Kesäloma on kulutettu - no, tai ei kokonaan, mutta se Pohjolan kesäinen osa kuitenkin.  Kesä toivottavasti vielä jatkuu, mutta nyt kotipuolessa toistaiseksi, ja hieman enemmän arkisissa merkeissä.  Sateisissakin - ainakin täällä Norjassa.  Se on tosiasiassa hyvä asia, sillä luonto tuntui aivan nääntyvän sateen puutteesta Ruotsissa mökillä kuin täällä Norjassakin.  Tosin täällä oli mökiltä tultuamme paljon vehreämpää kuin Södermanlandin läänissä Ruotsissa, missä ei montaa pisaraa vettä tullut koko heinäkuun aikana.  Koivut alkoivat kellastua kovaa vauhtia, ruoho oli kuivaksi auringossa palanut ja kukat ja pensaat käpristyivät kuivuudestaan ja alkoivat pudotella lehtiään.

Ympäristössä oli kulohälytystila ja polttokielto.  Se ei kuitenkaan koskenut alla olevaa paikkaa: Skottvångin vanhan kaivoksen paikalla vuosittain poltettavaa hiilimiilua.  Sen oli tänä vuonna sytyttänyt paikallisen yhdistyksen puolesta sen eräs "tulisieluista" nimeltään Agda.  Se sytytettiin tänä vuonna heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ja purettiin heinäkuun toiseksi viimeisellä.  Kuvien otto hetkellä, heinäkuun puolivälissä, se vielä kyti ja sauhusi aika reippaasti, eikä meillä niin ollen vielä ollut toivoa ostaa sieltä niitä erinomaisia grillihiiliä, joita tästä on tuloksena.   

Skottvångissa ei pelkästään polteta miilua, siellä on myös ravintola, museo, sekä mukavia musikaalisia esityksiä vähän väliä. Tässä olivat ihmiset kerääntyneet odottelemaan ruotsalaisen trubaduurin musiikki-illan alkamista.  Lipun saattoi ostaa joko ilman tai illallisen kera.  Me emme olleet ajoissa ottaneet selvää ohjelmasta, emmekä ottaneet mukaan rahaa, jotta olisimme voineet jäädä nauttimaan esityksestä, mutta ehkä ensi kesänä...!

Monet heinäkuun upeista, etelämaisen pehmeän lämpimistä illoista olivat ihmeen vapaita hyttysistäkin ja niin oli mukava istua terassilla, lyhdyn valossa,  ja vain nauttia kesästä ja luonnosta.

...Mutta hui, mikäs tuo on :  marraskuinen halloween-kummitusnaamioko?

- vaiko kuolleen linnun pääkallon pala?

No, eipä ollut kumpikaan, vaan mökin metsästä löytynyt vanhan puunrungon lahonnut ja valkeaksi kuivahtanut palanen.  Minä olen puuhullu - pidän puisista huonekaluista ja esineistä, mielellään juuri myös luonnon muovaamina.  Tämä löysi paikkansa mökin ulkoseinältä, missä saa riippua aikansa toistenkin ilona

- tai kauhuna!!!   ;-)

 Jo heinäkuun puolivälissä ajoivat maamiehet mökkimme lähistöllä suurilla leikkuupuimureilla peltonsa.  Viikkoa myöhemmin ilmestyivät traktorit vekottimineen, tuloksena valkoisella muovilla päällystettyjä "traktorin munia".  Minä kaipaan vanhan ajan heinäseipäitä ja muunlaisia olkien ja heinän kuivatusmuotoja! Ojan reunoissa kasvoi valtavasti sinisenä loistavaa ja rakastamaani "blåeld"iä eli sininen tuli -nimistä rikkaruohoa.  Minusta se ansaitsisi paikkansa puutarhassa, niin upea väri siinä on - ihan hyvä kilpailija lavendelille, tästä puuttuu vain tuoksu.

 Kuivuutta helpottamaan, täytin vähän väliä mökin pihassa olevaa lintujen lammikkoa.  Se on osin luonnon muovaama kallionkolo, johon lisäreunoja muuraamalla on saatu sopiva pikkulammikko, jossa valitettavasti vesi ei nykyään pysy paria päivää kauempaa, vaan vuotaa jostain muurauksen ja kallion välisestä raosta pois. Tänä kesänä se oli erittäin suosittu ja siinä kävivät kaikenlaiset linnut isommista pienimpiin sekä polskimassa että juomassa, aina kun vettä oli vähänkin.  Huomasin että jopa ampiaiset kävivät siellä janoaan sammuttamassa silloin kun vettä oli vain pienen pieninä lammikoina pohjalla.

Alla olevalla kärpäsellä (paarmalla?) sen sijaan taisi olla janon sijasta kulttuurinnälkä, kun istahti lehteni päälle jalkojaan hieromaan, vai oliko se löytänyt oman "älsklingsställen" (suosikkipaikkansa) siinä!?

Monet kukat kuivuivat mökillämmekin.  Kesävesijohtovedellä ei periaatteessa saa juurikaan kastella, ei varsinkaan kuivuuden sattuessa, mutta pelargonioitani en voinut tappaa janoon.  Ja ne kukkivat kiitollisina.
Niistä taas, jotka olin istuttanut kukkapenkkiin, taisi jänis syödä kukat ja nuput parempiin suihinsa, ainakin ne hävisivät aina yön aikana.

Kesäterveisin,
Rosmariini