Syksy puutarhassa - Autumn in the Garden

Viimeiset...
The last ones....

Väistämättömästi syksy saapuu puutarhaan. Eilen illalla huomasin, että lämpömittarin elohopea laski huimaa vauhtia ja ennusti yöpakkasen olevan odotettavissa. Kiireen vilkkaan syöksyin ulos poimimaan viimeiset georginen kukat ja muutamia ruusun kukkia turvaan maljakkoon sekä peittelin hieman ikkunalaatikossa olevia riippupelargoneja, jotka ovat vielä täydessä kukassa. Samaa vauhtia jatkoin ja lennätin sisälle kaikki vielä ulkona olevat sisäkukat . Georginet vei pakkanen, mutta ruusut uhittelevat sekä muutamat muutkin kukkaset ja pelargoniat säästyivät muutaman sanomalehden suojaamana. Mutta kun kukat antavat periksi yökylmille, tulee puutarhaan väriä pakkasen ansiosta monien punertuvien tai kellastuvien lehtien myötä sekä esim. ruusunmarjojen ansiosta. Tässä pieni kuvakertomus syksyn väreistä omassa puutarhassani.

Yesterday evening I noticed that the thermometer showed marks to go near freezing point and I panicked. Had to save the last geraniums outside the kitchen window and move the last georgines and some roses in. Georines were taken by the cold night but some other flowers fights still agaist their fate. Geraniums were saved by some newspaper I put on them and roses can survive some degrees under zero. But when the flowers are taken by nightfrost there will be golden and red leaves and pinches. Here a little picture story of the autumns colours in my own garden.

Adress in London

Hei taas!

Paras teknillinen ja henkinen tukijana blogimaailmassa on jättänyt Norjan pölyt jaloistaan ja muuttanut Lontooseen. Yyyhhh, kuinkas nyt selviän blogin koukeroista? No, onneksi maailma on kehittynyt (vaikkia minä en) niin että yhteys ja ohjeita voi saada sekä puhelimella, sms:llä, mms:llä, maililla, ja skypen välityksellä. Mutta täytyy silti sanoa, että olin kuitenkin aika tyytyväinen itseeni kun eilen illalla ensimmäisen kerran avasin skype-yhteyden itse ja lopulta oli tytär toisessa päässä sekä äänenä että "elävänä kuvana" edessäni. Saatoin jopa nähdä hänen esittelemänään asuntonsa. Tuntuu jotenkin turvallisemmaltakin, kun voi saada tuollaisen yhteyden, aivan kuin olisimme vain eri huoneissa, joissa ovi on avoinna välillä. Tuntuu kuitenkin hullulta ajatella, että hän istuu Lontoossa ja me kotona Norjassa ja kuitenkin tuntuu yht'äkkiä kuin välimatkaa ei olisikaan. Tuntuikin haikealta saatella tytärtä lentokentälle, kuin olisi lähtenyt maailmalle jo toistamiseen. Ensimmäinen kertahan oli jo silloin kun hän ensimmäisen kerran muutti pois kotoa ja opiskelemaan. Nyt sitten oli muutto hieman suurempaan maailmaan ja suurkaupunkiin. Hyvin tuntuu ainakin alkaneen pärjäilemään sekä kielen että muunkin suhteen.

Tytär on aloittanut, tai tarkemmin sanoen aloittaa tiistana koulun Lontoossa, tosin vain syyslukukauden ajaksi, joten ero ei ole kovin pitkä. Hän palaa Norjaan jouluksi lopettelemaan bachelor-opintojensa kolmatta vuotta. Nyt on edessä kiirenen syksy englantilaisen graafisen suunnittelun parissa, samalla kun joukko vieraita sekä Norjasta, Suomesta kuin muualtakin on uhannut saapua ilostuttamaan hänen "maanpakolaisuuttaan". Graafisen suunnittelun (ja minun blogitukenani olemisen, kuvaamisen, ja teknillisen neuvomisen) ohella on tytär myös harrastanut vapaata piirtämistä ja eritisesti viime aikoina piirtänyt monille koiraystäville potretteja näiden rakkaista ystävistään. Jos joku minun blogilukijoistani on kiinnostunut saamaan eläinystävästään piirretyn kuvan, niin voin välittää tilauksen tyttärelleni, tai häneen voi myös suoraan ottaa yhteyttä tähän blogiin: http://limaha.tumblr.com/, jossa hän nyt kuvailee Lontoon elämää omin sanoin.

Ohessa pari esimerkkiä tyttären koirakuvista.

Tunturiretki, osa 3 - the Mountain Trip, part 3

Hei Blogilaiset,
tässä vihdoin loput kuvat tunturimatkastamme. Toivottavasti jaksatte niitä vielä selata!


Kolmas päivä tunturissa ja olemme päättäneet nyt lähteä katselemaan lakkoja kun ilmakin on hieman kirkastunut ja aurinko näyttäytyy tuon tuostakin, vaikka vieläkin harmaita pilviä ajelehtii yli taivaan silloin tällöin. Lähdemme jälleen yli Slettefjellenin Västra Slidrenin puolelle, seuduille missä mieheni muistelee lapsena poimineensa kymmeniä kiloja lakkoja. Ajamme niin pitkälle kuin tietä riittää ja parkkeeraamme auton, reput selkään, kamera mukaan ja sitten patikkatietä ylöspäin. Allamme levittäytyy Valdresin laakso, Vangsmjøsa ja Vang'in kunta ja kylä.

Tässä jälleen Hugakollenin huippu ja Vangsmjøsa, joka tässä kiemurtelee etelään päin.

Alla levittäytyy Vangsmjøsa ja sen rannoilla näkyy pieniä maatilatilkkuja ja taloja kuin nukkekoteja. Vastarannalla kiemurtelee tie, jota edellisenä päivänä ajoimme pohjoiseen, ja takaisin tällä puolen rantaa tietä, joka kuvassa jää rinteiden alle näkymättömiin.

Pohjoisen suuntaan Vangsmjøsa jatkuu leveämpänä varsinkin Vang'in kylän kohdalla ja taustalla (oikealla sivulla) kohoaa Grindaheimin tunturin mahtava hahmo. Useita vuosia sitten kiipesimme senkin korkeimmalle huipulle ja näkymät alas laaksoon olivat mahtavat.

Tunturimajoja matkan varrella. Ihan kaikilla ei ole turvekattoa.

Niityillä kukkivat vielä runsaasti keltaiset leinikit ja apilat. Näitten puna-apiloiden seassa pilkisti muutamia aivan valkoisia kukkia, jotka kokonsa, muotonsa ja lehtiensä puolesta oli pakko uskoa puna-apilan albino-muunnokseksi, vaiken koskaan ennen ole sellaista ennen nähnyt. Valkoapila se joka tapauksessa ei voinut olla.

Nuo vaaleat mustkan varpujen välissä olivat minulle jotain tuntematonta sammalta. Hauskan näköisiä joka tapauksessa.

Joka patikkapolkujen varsilla löytyi tienviittoja.

Tunturin laella, oli kärrytien päässä muutama vanha karjamaja, jotka nyt olivat kesämökkeinä. Niiden lähellä virtasi leveä puro, jonka pieneen putoukseen olivat ehkä mökin lapset rakentaneet pienen vesimllyn. Purossa hieman ylempänä oli mökin "jääkaappi" eli maitotonkka vedessä kylmenemässä, tai sitten siinä pidettiin jotain muita ruokatarvikkeita viileässä.

Joku piti meitä silmällä polun varressa!

Lopulta olimme nousseet ylös tunturia niin pitkälle, että tulimme suomaisemiin, missä lakkoja piti löytyä. Käppyräiset tuntrikoivut kasvoivat suoläikkien reunamilla. Olen aina ihastellut tunturikoivujen rungon väritystä, nytkin ne olivat täynnä erilaisia väriläikkiä kun niitä lähemmin tarkastelee, sekä erilaista sammalta ja naavaa.

Maastokin oli jo saanut paljon väriä ja värikkäimmät lehdet kuuluivat täällä juuri lakoille, eli suomuuraimille. Mutta olimmeko liian myöhäisiä marjastajia, kun lehdetkin olivat jo noin punaruskeita ja keltaisia...?

Hurraa, löysin lakan, tässä kuvassa on todiste, siinä keskellähän se on mustikan vieressä!

Kiertelimme suota ristiin rastiin, hyppelimme purojen yli ja taas takaisin ja nousimme vielä ylemmäs toiselle suolle, mutta tosiasia oli, että löysimme yhteensä kokonaista viisi (5) kappaletta suomuurainta - eikä yhtään enempää! Ja nekin vähäiset olivat kovin vetisiä ja valkoisia, eli eivät mitään herkkua. Jatkoin siis sen sijaan valokuvailemista hyvällä omalla tunnolla. Yllätyin kun näin pienen katajapensaan alkaneen kukkia odottamattomalla tavalla. Kukka osoittautui ohdakkeeksi joka oli kasvanut tiheän pensaan alta ja sen läpi, ja lopulta ylös päästyään avannut komean kukintonsa!

Lakkojen sijasta löytyi kuitenkin puolukoita!

Eväät syötyämme lähdimme vaeltamaan takaisin alas laaksoa kohden.

Parkkipaikallamme kohtasi yllätys. Muka pensaaseen maastoutuneena meitä ja autoamme tuijotti suuren suuri lehmä, taustatukenaan kauempana pari kolleegaansa.

Keskusteltuamme hetken ystävälliseen sävyyn se lähestyi, ja lähestyi ja lähestyi ja....
yht'äkkiä huomasin tuijottavani kameran läpi sen suureen turpaan juuri ennen kuin sen kieli... ilmestyi ulos....suusta!

-- Ehdin juuri ja juuri perääntyä!

Palasimme uutta tietä, laaksojen kautta ja hieman kiertäen Beitostøleniin. Ajoimme vielä päivän päätteeksi Bitihornia kohden maisemia katsellen.

Kun sitten päätimme palata majapaikkaamme onnistuimme kuitenkin vielä paluumatkalla näkemään tien reunassa tuon tutun näyn: suuren vuohilauman vaeltamassa ja laiduntamassa lähellä tietä.

Olemme usein matkoillamme joutuneet niiden piirittämäksikin tiellä ja nehän ovat sekä uteliaita, sosiaalisia ja väliin melko tunkeilevaisiakin eläimiä. Saa väliin varoa, etteivät hyppää vaikka auton konepellille kurkistelemaan. Nyt vain otimme jäähyväiset tällä kertaa matkan takaa. Ja näin päättyi tämä tunturimatkamme tällä kertaa. Seuraavana päivänä matkasimme puolen päivän jälkeen kotia kohden poiketen kuitenkin matkalla tyttäremme luona Gjøvikissä.
Myöhemmin sain työkollegoilta kuulla, että jotkut heistä olivat samoilta seuduilta, tosin Itä-Slidren puolelta, poimineet 11 kiloa lakkoja. Tämä oli tosin tapahtunut n. 2-3 viikkoa ennen meidän matkaamme. Olimmeko siis aivan liian myöhässä tai ehkä myös lähdimme tunturia edemmäs marjaan, niin kuin kalastaja, joka lähti "merta edemmäs kalaan"!? :-)

Kiitos seurastanne jälleen kerran, blogilaiset. Tervetuloa uudelleen, ja olisin kovin iloinen jos useammat uskaltaisivat ja viitsisivät jättää jotain palautettakin!

Terveisin,

Rosmariini

Tunturiretki, osa 2 - The Mountain trip, part 2

Hei blogilaiset! (No English today, I try to find time later.)

Meidän tunturiretkemme jatkuu yli Slettefjellen etsien aurinkoa tai ainakin kirkkaampaa säätä. Sumu ja pilvet hälvenivät hieman kun laskeudumme tunturia alas Västra Slidren'in eli Länsi Slidrenin puolelle kohden Vang-nimistä kylää. Siellä täällä aukeaa hauskan näköisiä maataloja peltoineen ja taustalla kohoaa Hugakollen-niminen pieni tunturinhuippu, jota minä olen aina väittänyt aivan Napolin Vesuviuksen näköiseksi. Tiedä vaikka olisikin tuhansia tai miljoonia vuosia sitten ollutkin tulivuori! Matkalla kohden Vang'ia ja Vangsmjösiä (Vangsmjøs = laaksossa olevan järven nimi) ohitamme Sprutrefossenin, joka varmaan on saanut nimensä siitä että vesi todella roiskuu alas tullessaan hyppiessään jyrkkää rinnettä uskomattoman monien "portaiden" yli. Tällä kertaa vettä oli vielä erikoisen paljon pitkäaikaisten sateiden takia. Ennen puolessa välissä mäkeä tiellä oli karjaportti, jota jopa minunkin lapseni eräänä kesänä olivat availemassa autoilijoille, keräten sillä tavalla hiukan karkkirahaa ystävällisten matkailijoiden kiitoksena. Nykyään porttia ei enää ole, vaan se on korvattu ns. "ferist'illä" eli metallitangoista laitetulla sillalla tai tienpäällyksellä. Eläimet, lähinnä lehmät, eivät uskalla ylittää tällaista paikkaa tiellä eivätkä niin ollen uskalla lähteä vaeltamaan, vaan pysyvät "omalla puolellaan", eikä porttia tarvita. Tällaisten "feristien" yli tulee ajettua vähän väliä pienemmillä teillä ja sen kyllä kulee kun se jyrähtää auton pyörissä.

Sprutrefossenin varrella oli vielä paljon kukkia ja myös tämä suosikkini, valkoinen, olisikohan se kellukka nimeltään, tai jotain sinne päin. Niitä voi hyvin vaikka kuivata kimppuihinkin.

Tie alas laaksoon on mutkainen ja lähes viimeisissä kaarteissa ennen järven rantaan ja teiden risteykseen laskeutumista on tien reunassa kyltti: Sørre Hemsing. Tässä asui ennen hyvin vanha mies, joka ei vuosiin ollut jaksanut pitää rakennuksiaan kunnossa. Hänen kuoltuaan uudet omistajat ovat kunnostaneet kaikki rakennukset ja ne ovat kauniisti sisustettuja vanhoin ja tyyliin sopivin esinein. Ulkona käyskentelee hevosia ja lampaita niityllä. Nykyään päärakennuksen 2. kerroksessa voivat matkailijat yöpyä kahdessa sievässä pikkuhuoneessa, siellä saa kesäisin ihania vohveleita ja jonkin verran tyypillistä ruokaa, ja rakennuksia voi tilata/vuokrata erilaisia tilaisuuksia ja juhlia varten. Isäntäväki on erittäin mukavaa, ja talon vohvelit taivaallisen hyviä! Suosittelen lämpimästi poikkeamaan, valitettavasi paikka on lähinnä auki vain kesäaikaan ja muuten erikseen tilattuna, niin että kannattaa ottaa selvää ajoista etukäteen. Sørre Hemsingillä on myös oma nettisivu.

Rakastan noita ihanan harmaita ja tunnelmallisia rakennuksia! Näitä kahta ei ole enemmälti kunnostettu, mutta jotain oikein vinoa ja vanhaakin täytyy olla jäljellä.

Kun alas laakson pohjalle laskeuduttua käännytään risteyksessä oikealle ja on ajettu pitkin rannan ja kallion sivua kohden pohjoista ja Vang'in keskustaa , ilmestyy tien varrella tämä Øye Stavkirke eli Øye'n paanukirkko. Se on rakennettu vuonna 1125 ja monia vuosia sitten se löytyi osina suuremman paikallisen kirkon lattian alta. Se päätettiin pystyttää uudelleen ja on erikoisena nähtävyytenä nyt edelleen. Ajatella, että sillä on ikää pitkälti yli 800 vuotta!Ohiajaessamme sitä nähtävästi korjattiin koska suurinta osa kirkon seinustaa peittivät rakennustelineet, siksi kuva on vain etuosasta!

Matka jatkui mutkitellen kohden Filefjelleniä. Ajettuamme ohi hiihtokeskuksen ja hissien jatkaen päätietä ja pitkin rantaa melko pitkälle tulimme kohtaan jossa oikealla luki Thomaskirken. Siinä pienessä risteyksessä oli myös taulu, joka ilmoitti että tien varren mökissä oli pieni galleria ja kahvila. Talon nimi on Kyrkjestølen. Kun emme olleet saaneet toivomiamme vohveleita Sørre Hemsingissä, sen ollessa suljettu, päätimme poiketa tänne kahville. Sisällä ystävällinen pariskunta esitteli mökkiä ja myynnissä olevia itse laatimiaan käsitöitä, lahjaesineitä ja maalauksiaan. Myynnissä oli mm. komeita joulutonttuja, jotka ollivat emännän käsialaa isännän taas heiluttaessa pensseliään, eli taulut olivat hänen omiaan. Hetken kuluttua saimme oikein hyvät kahvit ja juuri suussa sulavan rapeat vohvelit hyvän hillon ja norjalaisen rømmen eli kermaviiliä muistuttavan hapankerman kanssa...mmmm.. tosi hyvää! Tontut jäivät nyt kuitenkin odottamaan muita ostajia, mutta me lähdimme muuten tyytyväisinä palailemaan jäkiämme takaisin päin, sillä päivä oli jo ehtinyt pitkälle iltapäivään eikä hämärtynyt aivan pelkästään pilviverhon takia.

Poikkesimme vielä kuitenkin vielä Tyin'in risteyksestä käymään Eidsbugardenissakin.

Eidsbugarden on päätepiste Tyin-risteyksestä lähtevälle tielle joka kääntyy vuosi sitten palaneelta hotellilta oikealle. Uutta hyvin modernia asuntohotellia rakennetaan parhaillaan palaneen tilalle. Mutta tämä Eidsbugardenin vanha kodikas vanha hotelli (punaiset rakennukset) tuntureiden keskellä tien päässä on vielä jäljellä. Tänne kulkee Itä Slidrestä Bygdinistä kesäaikaan laiva edestakaisin. Sattumalta pikku laiva oli juuri tässä päässä reittiään, kun tulimme paikalle, joten sain siitäkin kuvan laiturissaan, vieressään Osmund Olavsson Vinjen patsas. Vinje oli kirjailija ja uusnorjankielen isä, voisi ehkä sanoa. Norjassahan on kaksi kielimuotoa "bookmål" (kirjakieli) ja "nynorsk" (uusnorja) ja kielitaistelua on käyty täällä jatkuvasti siitä, kumpi oikeastaan on tai kumman pitäisi olla norjan oikea kieli, kun bookmålin sanotaan olevan liian Tanskan peräinen ja uusnorjan sitä puhtaampaa, aidompaa ja alkuperäisempää norjankieltä. Enemmistö puhuu kyllä "bokmålia", myös erilaisilla murteilla, ja uusnorjan kannattajat taitavat jatkuvasti hävitä enemmän ja enemmän tässä kielikamppailussa. Mutta tämähän onkin sitten taas aivan toinen tarina.

Matkatessamme Eidsbugardeniin huomasimme ja ihmettelimme mitä vedessä oli, kun tieltä näimme lähes valkeita ja sinertäviä läikkiä veden pohjassa. Oli pakko pysäyttää auto ja lähteä katsomaan - nehän olivat valkeita tai hyvin vaaleita kallioita ja kiviä jotka kuulsivat veden läpi kuin olisivat olleet vedenalaisia jäälohkareita kaukaa katsoen. Eihän se melkein ihme olisi ollutkaan kun kaukana taustalla rinteilläkin oli lunta ja jäätä enemmänkin. Kummallisia kiviä löytyi rannasta enemmänkin kuten kuvista näkyy.

Takaisin ajaessamme näimme tämän "pitsipuron" - Vesi ryöppysi niin hauskan kevyesti että muodosti kuin metsästä valuvan pitsihuivin! Oli todella ikävää, että ilma oli niin pilvinen ja pimeä, että kuvat eivät anna lainkaan oikeutta näille hienoille maisemille.

Lähdimme kiertämään Vangsmjøsiä nyt sen itärantaa pitkin takaisin asuntoamme kohden.Noin puolimatkassa kohden Slettefjellenin tietä on tällä itäpuolen tiellä tällainen tieleikkaus. Mieheni on viettänyt seudulla monen monet lapsuutensa kesät ja muistaa että tämä tie avattiin vasta hänen pienenä ollessaan. Sitä ennen kaikkien piti kiertää koko järvi länsipuolelta, Vang'in keskustan kautta, päästäkseen järven toiseen päähän. Nytkin tämä tie on edelleen hyvin kapea ja sorapäällysteinen, mutta hyvin ajettavassa kunnossa.

Meillä on vielä kolmas päivä matkaamme jäljellä ja toivon, että muutamien päivien paussin jälkeen jatksatte ehkä katsoa vielä loputkin kuvat! Eli jatkoa seuraa....

Terv. Rosmariini