Tunturiretki, osa 2 - The Mountain trip, part 2

Hei blogilaiset! (No English today, I try to find time later.)

Meidän tunturiretkemme jatkuu yli Slettefjellen etsien aurinkoa tai ainakin kirkkaampaa säätä. Sumu ja pilvet hälvenivät hieman kun laskeudumme tunturia alas Västra Slidren'in eli Länsi Slidrenin puolelle kohden Vang-nimistä kylää. Siellä täällä aukeaa hauskan näköisiä maataloja peltoineen ja taustalla kohoaa Hugakollen-niminen pieni tunturinhuippu, jota minä olen aina väittänyt aivan Napolin Vesuviuksen näköiseksi. Tiedä vaikka olisikin tuhansia tai miljoonia vuosia sitten ollutkin tulivuori! Matkalla kohden Vang'ia ja Vangsmjösiä (Vangsmjøs = laaksossa olevan järven nimi) ohitamme Sprutrefossenin, joka varmaan on saanut nimensä siitä että vesi todella roiskuu alas tullessaan hyppiessään jyrkkää rinnettä uskomattoman monien "portaiden" yli. Tällä kertaa vettä oli vielä erikoisen paljon pitkäaikaisten sateiden takia. Ennen puolessa välissä mäkeä tiellä oli karjaportti, jota jopa minunkin lapseni eräänä kesänä olivat availemassa autoilijoille, keräten sillä tavalla hiukan karkkirahaa ystävällisten matkailijoiden kiitoksena. Nykyään porttia ei enää ole, vaan se on korvattu ns. "ferist'illä" eli metallitangoista laitetulla sillalla tai tienpäällyksellä. Eläimet, lähinnä lehmät, eivät uskalla ylittää tällaista paikkaa tiellä eivätkä niin ollen uskalla lähteä vaeltamaan, vaan pysyvät "omalla puolellaan", eikä porttia tarvita. Tällaisten "feristien" yli tulee ajettua vähän väliä pienemmillä teillä ja sen kyllä kulee kun se jyrähtää auton pyörissä.

Sprutrefossenin varrella oli vielä paljon kukkia ja myös tämä suosikkini, valkoinen, olisikohan se kellukka nimeltään, tai jotain sinne päin. Niitä voi hyvin vaikka kuivata kimppuihinkin.

Tie alas laaksoon on mutkainen ja lähes viimeisissä kaarteissa ennen järven rantaan ja teiden risteykseen laskeutumista on tien reunassa kyltti: Sørre Hemsing. Tässä asui ennen hyvin vanha mies, joka ei vuosiin ollut jaksanut pitää rakennuksiaan kunnossa. Hänen kuoltuaan uudet omistajat ovat kunnostaneet kaikki rakennukset ja ne ovat kauniisti sisustettuja vanhoin ja tyyliin sopivin esinein. Ulkona käyskentelee hevosia ja lampaita niityllä. Nykyään päärakennuksen 2. kerroksessa voivat matkailijat yöpyä kahdessa sievässä pikkuhuoneessa, siellä saa kesäisin ihania vohveleita ja jonkin verran tyypillistä ruokaa, ja rakennuksia voi tilata/vuokrata erilaisia tilaisuuksia ja juhlia varten. Isäntäväki on erittäin mukavaa, ja talon vohvelit taivaallisen hyviä! Suosittelen lämpimästi poikkeamaan, valitettavasi paikka on lähinnä auki vain kesäaikaan ja muuten erikseen tilattuna, niin että kannattaa ottaa selvää ajoista etukäteen. Sørre Hemsingillä on myös oma nettisivu.

Rakastan noita ihanan harmaita ja tunnelmallisia rakennuksia! Näitä kahta ei ole enemmälti kunnostettu, mutta jotain oikein vinoa ja vanhaakin täytyy olla jäljellä.

Kun alas laakson pohjalle laskeuduttua käännytään risteyksessä oikealle ja on ajettu pitkin rannan ja kallion sivua kohden pohjoista ja Vang'in keskustaa , ilmestyy tien varrella tämä Øye Stavkirke eli Øye'n paanukirkko. Se on rakennettu vuonna 1125 ja monia vuosia sitten se löytyi osina suuremman paikallisen kirkon lattian alta. Se päätettiin pystyttää uudelleen ja on erikoisena nähtävyytenä nyt edelleen. Ajatella, että sillä on ikää pitkälti yli 800 vuotta!Ohiajaessamme sitä nähtävästi korjattiin koska suurinta osa kirkon seinustaa peittivät rakennustelineet, siksi kuva on vain etuosasta!

Matka jatkui mutkitellen kohden Filefjelleniä. Ajettuamme ohi hiihtokeskuksen ja hissien jatkaen päätietä ja pitkin rantaa melko pitkälle tulimme kohtaan jossa oikealla luki Thomaskirken. Siinä pienessä risteyksessä oli myös taulu, joka ilmoitti että tien varren mökissä oli pieni galleria ja kahvila. Talon nimi on Kyrkjestølen. Kun emme olleet saaneet toivomiamme vohveleita Sørre Hemsingissä, sen ollessa suljettu, päätimme poiketa tänne kahville. Sisällä ystävällinen pariskunta esitteli mökkiä ja myynnissä olevia itse laatimiaan käsitöitä, lahjaesineitä ja maalauksiaan. Myynnissä oli mm. komeita joulutonttuja, jotka ollivat emännän käsialaa isännän taas heiluttaessa pensseliään, eli taulut olivat hänen omiaan. Hetken kuluttua saimme oikein hyvät kahvit ja juuri suussa sulavan rapeat vohvelit hyvän hillon ja norjalaisen rømmen eli kermaviiliä muistuttavan hapankerman kanssa...mmmm.. tosi hyvää! Tontut jäivät nyt kuitenkin odottamaan muita ostajia, mutta me lähdimme muuten tyytyväisinä palailemaan jäkiämme takaisin päin, sillä päivä oli jo ehtinyt pitkälle iltapäivään eikä hämärtynyt aivan pelkästään pilviverhon takia.

Poikkesimme vielä kuitenkin vielä Tyin'in risteyksestä käymään Eidsbugardenissakin.

Eidsbugarden on päätepiste Tyin-risteyksestä lähtevälle tielle joka kääntyy vuosi sitten palaneelta hotellilta oikealle. Uutta hyvin modernia asuntohotellia rakennetaan parhaillaan palaneen tilalle. Mutta tämä Eidsbugardenin vanha kodikas vanha hotelli (punaiset rakennukset) tuntureiden keskellä tien päässä on vielä jäljellä. Tänne kulkee Itä Slidrestä Bygdinistä kesäaikaan laiva edestakaisin. Sattumalta pikku laiva oli juuri tässä päässä reittiään, kun tulimme paikalle, joten sain siitäkin kuvan laiturissaan, vieressään Osmund Olavsson Vinjen patsas. Vinje oli kirjailija ja uusnorjankielen isä, voisi ehkä sanoa. Norjassahan on kaksi kielimuotoa "bookmål" (kirjakieli) ja "nynorsk" (uusnorja) ja kielitaistelua on käyty täällä jatkuvasti siitä, kumpi oikeastaan on tai kumman pitäisi olla norjan oikea kieli, kun bookmålin sanotaan olevan liian Tanskan peräinen ja uusnorjan sitä puhtaampaa, aidompaa ja alkuperäisempää norjankieltä. Enemmistö puhuu kyllä "bokmålia", myös erilaisilla murteilla, ja uusnorjan kannattajat taitavat jatkuvasti hävitä enemmän ja enemmän tässä kielikamppailussa. Mutta tämähän onkin sitten taas aivan toinen tarina.

Matkatessamme Eidsbugardeniin huomasimme ja ihmettelimme mitä vedessä oli, kun tieltä näimme lähes valkeita ja sinertäviä läikkiä veden pohjassa. Oli pakko pysäyttää auto ja lähteä katsomaan - nehän olivat valkeita tai hyvin vaaleita kallioita ja kiviä jotka kuulsivat veden läpi kuin olisivat olleet vedenalaisia jäälohkareita kaukaa katsoen. Eihän se melkein ihme olisi ollutkaan kun kaukana taustalla rinteilläkin oli lunta ja jäätä enemmänkin. Kummallisia kiviä löytyi rannasta enemmänkin kuten kuvista näkyy.

Takaisin ajaessamme näimme tämän "pitsipuron" - Vesi ryöppysi niin hauskan kevyesti että muodosti kuin metsästä valuvan pitsihuivin! Oli todella ikävää, että ilma oli niin pilvinen ja pimeä, että kuvat eivät anna lainkaan oikeutta näille hienoille maisemille.

Lähdimme kiertämään Vangsmjøsiä nyt sen itärantaa pitkin takaisin asuntoamme kohden.Noin puolimatkassa kohden Slettefjellenin tietä on tällä itäpuolen tiellä tällainen tieleikkaus. Mieheni on viettänyt seudulla monen monet lapsuutensa kesät ja muistaa että tämä tie avattiin vasta hänen pienenä ollessaan. Sitä ennen kaikkien piti kiertää koko järvi länsipuolelta, Vang'in keskustan kautta, päästäkseen järven toiseen päähän. Nytkin tämä tie on edelleen hyvin kapea ja sorapäällysteinen, mutta hyvin ajettavassa kunnossa.

Meillä on vielä kolmas päivä matkaamme jäljellä ja toivon, että muutamien päivien paussin jälkeen jatksatte ehkä katsoa vielä loputkin kuvat! Eli jatkoa seuraa....

Terv. Rosmariini