torstai 10. syyskuuta 2009

Kuu, kukkia ja kirppuja - The moon, flowers and flees

Pieni välipala ennen kuin jatkan tunturimatkamme maisemakuvilla!




04.09. 2009 oli jännittävän näköinen täysikuu. Sitähän oli pakko yrittää kuvata ikkunan läpi kun puutarhan syreenit saivat mustan siluetin sen edessä. Olisi voinut olla oikeastaan erinomainen ilta Halloweenin viettoon, vaikka siihen onkin vielä aikaa, ja minä henkilökohtaisesti pidän kyseisen päivän viettoa tosi turhanaikaisena kaupallisena hömpötyksenä. Olen tottunut viettämään sitä hartaana vainajien muistopäivänä enkä päivänä jolloin lapset riehuvat yömyöhään pukeutuen mitä hirveimpiin asuihin ja soitellen ihmisten ovikelloja makeisia kerjäten tai jollain lailla uhaten, jos ei mitään löydy koreihinsa.


Nyt oli kuitenkin vielä rauhallinen syyskuun kuutamoilta, joka vaikutti synkältä, mutta vielä onneksi löytyy Norjan todella sateisesta loppukesästä (3 sateetonta päivää elokuussa näillä nurkilla!) huolimatta paljon kukkia puutarhassa ja jopa jokunen ahkera mehiläinen ja janoinen perhonenkin vielä!


An English summary will come past a few days - during the time enjoy the pictures!







Olen jälleen täysin "kirppujen purema". Parinkin ihailukäynnin jälkeen sorruin ostamaan "romukauppiaaltamme" seuraavat: Kaunis vintage tarjotin.










Kaksi maustelasipulloa:


Tuossa vasemmanpuoleisessa on söpö hiottu pikkukukka sivujen koristeena. Tämä pullo sopii erinomaisesti maustepullotelineeseen, jonka ostin keväällä (siitä oli pari kuvaa silloin blogissani)


Oikeanpuoleinen pikku karahvi taas tarttui mukaan kesämökin seudun kirpputorilta heinäkuussa.











Ja lopuksi tämä ihanan romanttinen ikivanha perhepotretti, jonka kuvaa tosin mieheni vieroksuu, kun "eihän ne ole edes meidän tuntemiamme ihmisiä"!! Kehys on minusta kuitenkin kaunis vaikka kultaus on paikoin kulunut, mutta oletan että sen saa entistä ehommaksi pienellä pensselillä ja ripauksella kultaväriä. Kuva on likaantunut jopa lasin alta, niin että joko jossain vaiheessa sen avaan ja puhdistan varovasti - ainakin lasin - tai sitten myös mietin jos löydän jonkun muun sopivan vanhahtavan kuvan tuon tilalle.






Ja vaikka olemme kallistumassa syksyyn, pakkohan se on uskoa, niin haluan kuitenkin vielä nauttia näin kesäisestä kuvasta: kukka on kärsinyt sateisesta kesästä ja olisikohan etanoiden syömä, mutta vielä se tarjoaa mettä janoiselle perhoselle - olisikohan kesän viimeinen?












Aurinkoista viikonloppua kaikille!


t. Rosmariini




2 kommenttia:

  1. Kauniita löytöjä olet tehnyt, pidän paljon lasiesineistä. Perhosia vielä näkyy meilläkin sen verran on lämmintä syksyä ollut.

    VastaaPoista
  2. Blogisi on tosi kiva! Näemmä kirpputorilla on kovasti käyty. Lisalle tekemäsi päähine on hurjan hyvännäköinen. Katselin tätä sinun blogia Minnalla käydessäni. Oikein hyvää syksyn jatkoa ja töissä jaksamista. Terveyttä! Terveisin siskosi

    VastaaPoista