maanantai 30. maaliskuuta 2009

Lauantairetki

Haloo!


Meillä oli asioita hoidettavana lauantaina Moss'in kaupungissa, noin pyöreästi 60 km Oslosta etelään. Mies, tytär ja minä lähdimme ajelemaan sen enempiä suunnittelematta. Kun asiat oli hoidettu, keksi mies, että ajelisimme hiukan katsomassa miten kevät edistyy Mossissa. Päätimme myös pistäytyä kahvilla tuttujen ihmisten omistamassa Mikrobryggeriet'issä. Se on suosittu kahvila/ravintola/pub Moss'issa, pienen sivukadun reunassa pienen kosken partaalla. Sisustus on hyvin rustiikkia, mutta kodikasta ja reilua, aivan kuten omistajat ja henkilökuntakin, ja ympäristö kosken vieressä ja vanhojen talojen ympäröimänä on varsinkin kesällä erittäin idyllistä. Kahvit maistuivat brownien kera ja vaihdettuamme leppoisat kuulumiset paikalla olleen omistajan kanssa lähdimme jatkamaan matkaamme.

Kuvassa on kahvila vasemmalla sivulla näkyvän tiiliseinän suojissa.





Lähiympäristöä Mikrobryggerietin naapurissa:





Sattumalta ajoimme ohi paikallisen Fretexin - pelastusarmeijan kirpputorin, ja pakkohan sinne oli sisään päästä. Isäntä oli hyvällä tuulella ja parkkeerasi kiltisti talon eteen jääden itse autoon odottamaan, kun tytär ja minä riensimme innoissamme aarteita etsimään. Löysin kolme ihanaa sisustustaulua vanhoista kukkakimpuista englantilaisine teksteineen ja olisin mielelläni ostanut ne, mutta kun meillä on seinät jo liiankin täynnä ja tytär mielellään halusi ne omaan opiskelija-asuntonsa tyhjää seinää koristamaan, niin antauduin helposti. Kukkakuvat olivat vanhoja kalenterin lehtiä, kuukaudet tammikuu, huhtikuu ja lokakuu. Löysin itse pienen valkoisen opaalilasikulhon ja tytär vielä yhden pienen graafisen taulun, ja olimme hyvin tyytyväisiä ostoksiimme.





Kirpputorin jälkeen ajelimme vielä ympäri Mossin rantoja ja ohi erään campingalueen. Rannoilla on aivan oma ilmeensä aikaisin keväällä lumen aikaan, ja keltaiset kaislat antavat oman vivahteensa muuten usein hieman värittömälle maisemalle. Meitä onnisti, sillä vaikka aurinko ei paistanut, niin rannassa oli hyvin erikoinen ja kaunis valaistus, ja tytär joka oli ottanut kameran mukaansa napsutti tiiviissä tahdissa kameran sulkijaa ja ihastellen maisemaa. Onneksi meillä on digikamerat!! Kaikkia otoksia ei tarvitse säilyttää, eikä paperikopioita tarvita ollenkaan jos ei halua. Nytkin kertyi kuvia tyttären kameraan noin 70 kpl tällä retkellä. Täytyy tunnustaa, että jotkut niistä otin minäkin. Valokuvaamisessa olemme aivan yhtä hulluja. Tähän blogiin sisällyttämäni kuvat ovat siis tyttäreni ottamia, mutta hänen suosiollisella luvallaan tähän tarkoitukseen luovuttamia.










Retkeltämme kotiin tullessamme istuivat vakituiset ruokavieraat odottamassa päivällistään. Aloin tosin katsoa vähän sillä silmällä tätä vierailijaa, että onko illan viilentyminen pörhöttänyt höyhenet, vai onkohan kaveri muuten pyöristynyt viime aikoina minun tarjoilujeni seurauksena... Pitäisiköhän lopettaa ruokinta, vaikka lumi edelleen peittää maan, niin kuin monista kuvista tässäkin viestissä on näkynyt. Mittasimme terasillamme tänään lumen paksuuden ja se on siellä edelleen n. 50 cm. Joissain etelärinteissä alkaa olla paljaita läikkiäkin, mutta tasamaalla on edelleen paksut kerrokset, ja viimeksi juuri iltapäivällä liukui viimeisiä lumia rymisten katolta.



Eilen ilmestyi äkkiä toinen vieras pihaamme, ei kai se vain ole.....


3 kommenttia:

  1. Hvilke fantastiske billeder, har du selv taget dem? Foråret er ikke ret langt fremme i Finland, men det gør jo heller ikke noget, når det er så flot medens man venter.
    :)Helle

    VastaaPoista
  2. Hej, her tar du feil, faktisk, fordi disse bildene er ikke fra Finland, men fra Norge, der jeg bor. Blogget mitt er bare på finsk da jeg er finsk og den er ment å være lesbar for mine finske venner og slektninger. Men jeg prøver i framtiden å begynne med litt norsk eller engelsk tekst også, det blir bare mye mer arbeid med flere språk, men samtidig morsomt med kansje flere lesere og kontakter. Det er ellers min datter som har tatt de fleste bildene akkurat her. Hun er veldig ivrig fotograf, men det er jeg også. Hun tegner også godt, studerer grafisk design. Jeg tegner, maler, gjør håndarbeid, leser, er glad i reiser, hagearbeid og natur og dyr generelt. Det kan du kanskje også se av bildene i bloggen! Hyggelig at du kommer på besøk her, velkommen igjen! Rosmariini

    VastaaPoista
  3. Hei taas Rosmariini!
    Ihana oivallus nuo kirpputorit! Vaikka...silloin kymmeniä vuosia sitten kun kirpparit ilmestyivät kaikkialle, kirjoitin kiukkuisen mielipiteen paikallislehden yleisönosastoon, että vaihtakaa nimi. Perusteluni; nimi on vastenmielinen. Nimi on kai maailmanlaajuinen ja onhan siihen tottunut.

    Sinä tyttäresi kanssa teit taas kivoja löytöjä. Onnittelen! Et arvaa miten retkenne Moss´iin herätti muistoja. Olemme ajaneet siellä ja Moss jäi jostain syystä erikoisesti mieleeni. Lienee linnuntietäkin muutama tuhat kilometriä välillämme.
    Suloinen tuo pupujussi pihallanne!

    VastaaPoista