lauantai 26. syyskuuta 2009

Tunturiretki, osa 3 - the Mountain Trip, part 3

Hei Blogilaiset,
tässä vihdoin loput kuvat tunturimatkastamme. Toivottavasti jaksatte niitä vielä selata!


Kolmas päivä tunturissa ja olemme päättäneet nyt lähteä katselemaan lakkoja kun ilmakin on hieman kirkastunut ja aurinko näyttäytyy tuon tuostakin, vaikka vieläkin harmaita pilviä ajelehtii yli taivaan silloin tällöin. Lähdemme jälleen yli Slettefjellenin Västra Slidrenin puolelle, seuduille missä mieheni muistelee lapsena poimineensa kymmeniä kiloja lakkoja. Ajamme niin pitkälle kuin tietä riittää ja parkkeeraamme auton, reput selkään, kamera mukaan ja sitten patikkatietä ylöspäin. Allamme levittäytyy Valdresin laakso, Vangsmjøsa ja Vang'in kunta ja kylä.

Tässä jälleen Hugakollenin huippu ja Vangsmjøsa, joka tässä kiemurtelee etelään päin.


Alla levittäytyy Vangsmjøsa ja sen rannoilla näkyy pieniä maatilatilkkuja ja taloja kuin nukkekoteja. Vastarannalla kiemurtelee tie, jota edellisenä päivänä ajoimme pohjoiseen, ja takaisin tällä puolen rantaa tietä, joka kuvassa jää rinteiden alle näkymättömiin.


Pohjoisen suuntaan Vangsmjøsa jatkuu leveämpänä varsinkin Vang'in kylän kohdalla ja taustalla (oikealla sivulla) kohoaa Grindaheimin tunturin mahtava hahmo. Useita vuosia sitten kiipesimme senkin korkeimmalle huipulle ja näkymät alas laaksoon olivat mahtavat.


Tunturimajoja matkan varrella. Ihan kaikilla ei ole turvekattoa.


Niityillä kukkivat vielä runsaasti keltaiset leinikit ja apilat. Näitten puna-apiloiden seassa pilkisti muutamia aivan valkoisia kukkia, jotka kokonsa, muotonsa ja lehtiensä puolesta oli pakko uskoa puna-apilan albino-muunnokseksi, vaiken koskaan ennen ole sellaista ennen nähnyt. Valkoapila se joka tapauksessa ei voinut olla.


Nuo vaaleat mustkan varpujen välissä olivat minulle jotain tuntematonta sammalta. Hauskan näköisiä joka tapauksessa.





Joka patikkapolkujen varsilla löytyi tienviittoja.





Tunturin laella, oli kärrytien päässä muutama vanha karjamaja, jotka nyt olivat kesämökkeinä. Niiden lähellä virtasi leveä puro, jonka pieneen putoukseen olivat ehkä mökin lapset rakentaneet pienen vesimllyn. Purossa hieman ylempänä oli mökin "jääkaappi" eli maitotonkka vedessä kylmenemässä, tai sitten siinä pidettiin jotain muita ruokatarvikkeita viileässä.




Joku piti meitä silmällä polun varressa!




Lopulta olimme nousseet ylös tunturia niin pitkälle, että tulimme suomaisemiin, missä lakkoja piti löytyä. Käppyräiset tuntrikoivut kasvoivat suoläikkien reunamilla. Olen aina ihastellut tunturikoivujen rungon väritystä, nytkin ne olivat täynnä erilaisia väriläikkiä kun niitä lähemmin tarkastelee, sekä erilaista sammalta ja naavaa.



Maastokin oli jo saanut paljon väriä ja värikkäimmät lehdet kuuluivat täällä juuri lakoille, eli suomuuraimille. Mutta olimmeko liian myöhäisiä marjastajia, kun lehdetkin olivat jo noin punaruskeita ja keltaisia...?




Hurraa, löysin lakan, tässä kuvassa on todiste, siinä keskellähän se on mustikan vieressä!

Kiertelimme suota ristiin rastiin, hyppelimme purojen yli ja taas takaisin ja nousimme vielä ylemmäs toiselle suolle, mutta tosiasia oli, että löysimme yhteensä kokonaista viisi (5) kappaletta suomuurainta - eikä yhtään enempää! Ja nekin vähäiset olivat kovin vetisiä ja valkoisia, eli eivät mitään herkkua. Jatkoin siis sen sijaan valokuvailemista hyvällä omalla tunnolla. Yllätyin kun näin pienen katajapensaan alkaneen kukkia odottamattomalla tavalla. Kukka osoittautui ohdakkeeksi joka oli kasvanut tiheän pensaan alta ja sen läpi, ja lopulta ylös päästyään avannut komean kukintonsa!



Lakkojen sijasta löytyi kuitenkin puolukoita!


Eväät syötyämme lähdimme vaeltamaan takaisin alas laaksoa kohden.









Parkkipaikallamme kohtasi yllätys. Muka pensaaseen maastoutuneena meitä ja autoamme tuijotti suuren suuri lehmä, taustatukenaan kauempana pari kolleegaansa.


Keskusteltuamme hetken ystävälliseen sävyyn se lähestyi, ja lähestyi ja lähestyi ja....
yht'äkkiä huomasin tuijottavani kameran läpi sen suureen turpaan juuri ennen kuin sen kieli... ilmestyi ulos....suusta!


-- Ehdin juuri ja juuri perääntyä!



Palasimme uutta tietä, laaksojen kautta ja hieman kiertäen Beitostøleniin. Ajoimme vielä päivän päätteeksi Bitihornia kohden maisemia katsellen.


Kun sitten päätimme palata majapaikkaamme onnistuimme kuitenkin vielä paluumatkalla näkemään tien reunassa tuon tutun näyn: suuren vuohilauman vaeltamassa ja laiduntamassa lähellä tietä.

Olemme usein matkoillamme joutuneet niiden piirittämäksikin tiellä ja nehän ovat sekä uteliaita, sosiaalisia ja väliin melko tunkeilevaisiakin eläimiä. Saa väliin varoa, etteivät hyppää vaikka auton konepellille kurkistelemaan. Nyt vain otimme jäähyväiset tällä kertaa matkan takaa. Ja näin päättyi tämä tunturimatkamme tällä kertaa. Seuraavana päivänä matkasimme puolen päivän jälkeen kotia kohden poiketen kuitenkin matkalla tyttäremme luona Gjøvikissä.
Myöhemmin sain työkollegoilta kuulla, että jotkut heistä olivat samoilta seuduilta, tosin Itä-Slidren puolelta, poimineet 11 kiloa lakkoja. Tämä oli tosin tapahtunut n. 2-3 viikkoa ennen meidän matkaamme. Olimmeko siis aivan liian myöhässä tai ehkä myös lähdimme tunturia edemmäs marjaan, niin kuin kalastaja, joka lähti "merta edemmäs kalaan"!? :-)

Kiitos seurastanne jälleen kerran, blogilaiset. Tervetuloa uudelleen, ja olisin kovin iloinen jos useammat uskaltaisivat ja viitsisivät jättää jotain palautettakin!

Terveisin,

Rosmariini

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia niin kuin aina! Tulee taas ikävä tunturia:)

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita maisemia ettei tällaisia voi olla selailematta...

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania maisemia taas ollut rekellänne. Harmi kun ette lakkoja saaneet, ehkä olitte hiukan myöhässä, nooh sait kumminkin kameraasi saalista.

    VastaaPoista
  4. Muy bonito. Wonderful images.From the mahgic land of spain. Visit please!!!

    VastaaPoista
  5. Tuonne on sitten lumien jalkeen paastava minunkin!

    Ja tulkaapas kylaan, kun seuraavan kerran tasta ohi ajatte!

    VastaaPoista